Sattuu! - mikä avuksi?

Hirveä kipu! Taas. Jokainen liikahdus on kuin puukolla pistettäisiin. Lääkkeiden sumentama pää liekeissä olevan kropan armoilla. Vai onko sittenkään?

Kerron tässä omia huomioitani ja keinoja sekä myös muiden selviytymiskeinoja kroonisen kivun kanssa. Kerron myös (internetin kautta) tekemästäni kyselystä, johon vastasi 49 kipukroonikkoa ja joka paljasti osittain yllättäviäkin asioita. 

Jokaisella kroonisesta kivusta kärsivällä on varmasti omat niksinsä ja tarinansa, miten selvitä tästä ikävästä elämänkumppanista. Jokaiselle toimii omat keinot, niin kuin lääkkeetkin, mutta toisten keinoista voi saada vinkkiä omasta arjesta selviytymiseen. Kukaan muu kuin toinen kivusta kärsivä ei voi todella tietää, mitä on elää kivun kanssa.

Itselleni tosiasia on, että pahimmassa kivussa en pysty edes miettimään keinoja ja pääasia on selviytyminen. Sinä hetkenä haluan kuulla toisen(kin) sanomana, että selviän ja jaksan ja että kipu menee ohi jossain vaiheessa, niin kuin aina ennenkin. Hienot teoriat ja monet keinoni kivun sietämiseen eivät pahimmassa tilanteessa välttämättä auta. Kylmäpakkausta toisen perään, lääkettä, kyyneleitä ja uskoa, että huominen saapuu kivuttomampana. Tai edes seuraava tunti.

Kun joku tepsii, mikä se on?

Ensimmäinen asia, jota minulle toistetaan ja itse toistan: hengitä, hengitä, hengitä.  Sisään, ulos. Sisään, ulos. Välillä yritän huulirakohengitystä, jossa uloshengitys tapahtuu pitämällä suuta hiukan auki ja hengittämällä ulos pienestä huuliraosta. Tapahtuipa hengitys miten vain, tärkeintä on keskittyä hengitykseen kivun sijaan. Ja se että muistaa hengittää. Hengityksen pidättäminen on luonnollinen reaktio.

Joskus ja joillakin auttaa ajatus hengittää kipualueeseen / sen kautta ulos. Tavallaan se on nurinkurista, keskittää huomiota kipupaikkaan, mutta voi toimia. 

Pahassakin kivussa voi auttaa ja onnistua yksinkertainen omien aistien havannointi. Vain se, että kuulee kellon tikittävän tai näkee lampussa pölyä. Sekin siirtää jo aktiivisen havannoinnin pois kivusta ja itsestä. Tämä ei vaadi erityistä keskittymistä eikä ponnisteluja.

Sitten rentoutus. Onko se mahdollista? Aina ei. Mutta aina voi yrittää. Hengitys on rentoutukseen helpoin tie. Olen itse etsinyt meditaatiosta apua, kun en enää ole pystynyt menemään joogaan. Ennen jooga oli ainoa keino, jolla pystyin rentoutumaan. Joogan yksinkertaisia liikkeitä pystyn tekemään kotona, mutta en kovan kivun aikana. Minulla on puhelimessa meditaatioharjoituksia ja pidän aina kuulokkeita mukana, esimerkiksi automatkalla yritän rentoutua meditaation avulla. Nykyään on netissä, kirjoissa sekä edullisia tai ilmaisia tableteille ja puhelimille ladattavia meditaatioharjoituksia (ks. linkit lopussa).

 

Meditaation on tutkimuksissa todettu säännöllisesti harjoitettuna vaikuttavan aivoihin positiivisesti ja vähentävän kivun lisäksi stressiä ja masennusta. Meditaatio ei paranna kipua, mutta opettaa reagoimaan siihen paremmin. Se pienentää kipua myös stressin ja univaikeuksien vähenemisen kautta. Joissakin tutkimuksissa meditaation on todettu vähentävän kipua jopa 40 %. 

Oma lempilauseeni yhdestä meditaatioharjoituksesta on kuvitella hengittävänsä elämää sisään koko vartaloon. Tällöin tunnen olevani elävä olento kärsivään ruumiin sijaan. Minussa virtaa elämää.

Myötätunto itseä kohtaan on asia, jonka kohtaan kivun kanssa uudelleen ja uudelleen. Tunteena myötätunto itseään kohtaan ei eroa myötätunnosta muita kohtaan. Jotta tuntisi myötätuntoa muita kohtaan, on huomattava, että toinen kärsii. Tällöin tunnemme lämpöä, huolenpitoa ja halua auttaa kärsivää henkilöä. Myötätunto itseään kohtaan on samalla tavalla hyväksyvää huolenpitoa kärsivää kohtaan. Hyväksymme virheemme, emmekä tuomitse. Huomioimme pahan olon, emmekä tukahduta sitä tai yritä sivuuttaa sitä. Yritämme löytää tapoja, joilla voimme lohduttaa itseämme.

Kroonisen kivun osalta ajattelen myötätunnon itseä kohtaan olevan esimerkiksi sitä, että sallimme ja hyväksymme kivun aiheuttamat muutokset ja rajoitukset elämässämme. Emme ole aiheuttaneet sairauksiamme, emmekä ole niihin syyllisiä. Myötätunto itseä kohtaan pitää kuitenkin erottaa itsesäälistä. Myötätunto ei ole sääliä. Voimme oppia lohduttamaan itseämme. Voimme palkita itsemme kivun kanssa elämisestä ja pitää itsestämme hyvää huolta. Itse uskon, että tämän sisäistäminen vähentää taakkaamme kivun kanssa.

 

Tekemässäni kyselyssä 49 kroonisesta kivusta kärsivää arvioivat kivun hoitokeinoja ja kertoivat omia niksejään

 

Kivun hoitoa koskevassa kysymyksessä annettiin vaihtoehtoja kivun hoitoon ja pyydettiin arvioimaan tämän hoidon tulosta. Vastanneet arvioivat seuraavia vaihtoehtoja: liikunta, fysioterapia / hieronta, lymfaterapia, lääkehoito, vitamiinihoito / muu itselääkitys, kuuma-/kylmähoito, rentoutus, meditaatio, akupunktio, apuvälineet, kipualueen suojelu, alkoholi, henkinen tuki, ruokavalio, huomio muualle ja mielihyvän etsiminen. Lisäksi he saivat kertoa omista keinoistaan.

Selvästi parhaiten henkilöt arvioivat saavansa hyötyä levosta. Yli puolet arvioi saavansa siitä paljon hyötyä. Levon merkitystä ei siis voi koskaan vähätellä. Itse huomaan meneväni usein kipuisena päiväunille (ilman kipulääkettä) ja herääväni kivuttomampana. Levon ja rasituksen sopivan suhteen löytäminen ja ylläpitäminen onkin varmaankin monelle (myös minulle!) suuri haaste. Toinen asia on pystyä järjestämään riittävä määrä lepoa ja minimoida kivun aiheuttamien univaikeuksien mukanaan tuoma rasitus.

Krooninen kipu voi luonnollisesti johtua monesta syystä ja tavoiteltava levon ja rasituksen määrä vaihtelee. Monilla liika rasitus näyttäisi pahentavan kipua ja lepo taas lievittävän sitä. Lepo on siis kultaakin arvokkaampaa ja muistettava erilaisten päivien SUUNNITTELUSSA, tavallisessa arjessa ja epätavallisena päivänä. Kuitenkin pelkkä lepo on yleensä huono, ruumis kaipaa myös SOPIVASTI rasitusta. Mikä on sopiva määrä ja millainen rasitus; tämä riippuu jokaisesta itsestään, kunnosta, sairauden laadusta jne. Itselläni meni pitkään ymmärtää, ettei kukaan muu voi kertoa minulle, paljonko pystyn rasittamaan itseäni ja paljonko ja missä tilanteissa tarvitsen lepoa. Suunnittelu vähentää myös stressiä, joka taas lisää kipua ja unettomuutta.

Kipu ja univaikeudet muodostavat myös oman noidankehän. Asiantuntijoiden mukaan kaksi kolmasosaa kroonisista selkäkivuista kärsivistä kärsii myös uniongelmista. Nukkumiseen kannattaa panostaa: hyvä sänky, patja ja tyyny - juuri itselle sopivan ergonomian löytäminen on tärkeää. Kipulääkkeen ottoajan optimointi illalla kannattaa huomioida ja testata tarvittaessa sen muuttamisen vaikutus. Hyvä kivun hoito parantaa myös unta, ja vastaavasti unettomuuden hoito lievittää myös kipuja. Syöminen, rauhoittuminen ja rentoutus illalla ennen nukkumaan menoa on tärkeää (loppulinkkien ensimmäisessä on mindfullness-menetelmän "nukkumaanmenoharjoitus", jota kannattaa kokeilla!). Joillakin auttaa huolien ja tekemättömien asioiden ylös kirjoittaminen, jotta ne eivät pyöri mielessä ja vaikeuta unta. Omalla kohdallani huonosti nukuttu yö merkitsee aina enemmän kipuja seuraavana päivänä.
 

Huomion kiinnittämien muualle ja apuvälineet tuovat apua kipuun

Huomion kiinnittäminen muualle on yksinkertaisimpia ja tehokkaimpia tapoja toimia kivun kanssa. Tätä opetetaan myös kipuklinikoilla ja muualla kivunhallinnasta puhuttaessa. Itse säilön ihania hetkiä jonnekin muistilokeroihin ja yritän vaikeana hetkenä muistella niitä. Valokuvat ovat myös hyvä tapa sukeltaa mielikuviin. Tämäkin vaatii joskus liikaa keskittymistä ja energiaa. Minulle on usein helpointa katsoa televisiosta jotakin, mikä ei vaadi keskittymistä. Näitä keinoja on tietysti tuhansia: harrastukset, lukeminen, tv, mielikuvat, ystävien kanssa oleminen...

Apuvälineet rasittavat kuntien kukkaroa, mutta ovat monelle kipukroonikolle aarteita. Ne voivat mahdollistaa kotoa lähtemisen tai monen muuten mahdottoman asian tekemisen. Ne myös suoraan vähentävät selkeästi kipua. Koskaan ei apuvälineiden tuomaa hyötyä voida laskea rahassa. Tämänkin kyselyn tulos on jälleen yksi todiste siitä, miten tarpeellisia ne ovat. Niiden hankkimisen kannattaa panostaa. Apuvälineitä on laaja valikoima eri yrityksillä ja kunnatkin mielellään ottavat vastaan perusteltuja, selkeitä ehdotuksia. Kuntoutuslaitoksilla on erittäin hyvät tiedot apuvälineistä ja heidän suositukset ovat selkeitä dokumentteja toimittaa eteenpäin. Kannattaa kuunnella itseään ja mielummin käyttää aikaa valitsemiseen kuin ottaa kiireessä "suhteellisen hyvä" apuväline. Nurkkiin ei kannata ottaa pölyyntymään huonoja / epäsopivia välineitä. Kaikkia apuvälineitä kannattaa ensin kysyä kunnalta ennen kuin maksaa niitä omasta kukkarosta.

 

Henkinen tuki koetaan myös tärkeäksi, sitten tärkeysjärjestyksessä ovat lääkkeet, kylmä/kuumahoidot ja rentoutus

Henkisen tuen koetaan vahvasti vaikuttavan itse kipuun. Puolison ja muiden tuki oli yksi tärkeimmistä avuista kipuhetkinä. Ne, kenellä on lapsia, kertovat lasten auttavan, samoin lemmikkien omistajat eläinten. Tämä varmaankin liittyy osittain huomion siirtämiseen muualle ja myös mielihyvähormonin, oksitosiinin, eritykseen koskettaessa. Joillekin auttaa hengellisyys. 

Kosketus vaikuttaa siis kipuun, mitä selitetään osittain oksitosiinin erityksellä. Kosketuksen aikaansaamat hermoimpulssit sivuuttavat kivun aiheuttamat impulssit. Kovaa kipua kosketus ei poista, mutta se rauhoittaa ja tuo myönteisiä tunteita vaikeina kipuhetkinä. Kädestä pitämisellä ja/tai silittelemisellä voi olla suuri vaikutus. Kulttuurissamme ja hoitotyössä kosketuksen merkitystä ei ole oivallettu täysin. Kannattaa kertoa läheisille haluaako kipuhetkellä kosketusta ja millä tavalla. Jotkut eivät halua ketään lähelleen ja joillakin kosketus jopa pahentaa kipua.

Kylmä/kuumahoidot toimivat monilla, minulle ovat ehdottomia. Kipualueelle käytän kylmäpakkauksia, enkä pärjäisi ilman! Kylmä turruttaa kivun. Vaikka vaikutus ei olisikaan pitkä, olen saanut niistä huomattavan avun ilman lääkettä. Jännittyneille lihaksille tarjoilen lämpöä. Kylmän ja kuuman yhdistäminen vuorotellen on myös kokeilemisen arvoista.

 

Yllättävättävästi lääkkeet eivät ole tässä listassa suinkaan korkeimmalla sijalla. Alle 40% henkilöistä kokivat niistä olevan paljon hyötyä. Kuitenkin yleinen käsitys on, että lääkkeet ovat ensimmäinen keino. Lääkkeitä ei saa "pihdata" silloin kun niitä tarvitaan, mutta sairaaloissakin osastoilla voitaisiin kertoa muista menetelmistä ja opettaa niitä niille, keille ne ovat vieraita. Esimerkiksi yksinkertaista kylmäpakkausta täytyy ymmärtää pyytää (ja hoksata, että sairaaloissa on niitä).

Monille lääkkeettömät keinot toimivat lääkkeiden kanssa, harva pärjää ilman. Mielestäni lääkkeiden käyttämisestä ei pidä syyllistää itseään (kun käyttää niitä ohjeen mukaan, eri asia on ongelmakäyttäjät), lisästressi pahentaa haastavaa tilannetta entisestään.

Toiset jättävät välillä lääkkeet pois ja ottavat sen sijaan esimerkiksi hiukan viiniä ja sen tuoma rentoutus auttaa heille kipuun. Luonnollisesti alkoholin ja lääkkeiden mahdollisessa yhdistämisessä on oltava tarkka ja alkoholin määrä ei saisi nousta. On myös muistettava, että kipu on myös varoitussignaali ja että alkoholi huonontaa esimerkiksi tasapainoa - onnettomuusriski voi kasvaa.
 

Omissa kivun lievityskeinoissa tärkeimpiä olivat harrastukset, kuten luonto, musiikki  ja taideterapia sekä stressin välttäminen, nauru ja henkinen hyvinvointi

Lisäksi hengitysharjoitukset, uinti ja itsensä lämpimänä pitäminen ovat monelle kivunhallinnassa tärkeitä. Itse olen huomannut, että erityisesti kostealla säällä villavaate auttaa. Hengitysharjoituksia voi verrata meditaatioon.

Kivun hyväksyminen auttaa asiaa huomattavasti! Tämä tuli esiin myös vastauksissa ja voi kuulostaa "hullulta kipulääkkeeltä", mutta se on tärkeimpiä asioita. Kivun voimakkuuteen ei välttämättä kiinnitä niin paljon huomiota, kun koko ajan ei ole "valppaana" taistelemassa vastaan. Ajattelin itse pitkään, että taisteleminen on ainoa keino selviytyä, mutta itse asiassa se ei ole. Kamppailussa ei voi voittaa ja kakkossija ei paljon lohduta. Kun asennoidumme siten, että kipu on osana elämää, halusimme tai emme, on sitä myös helpompi kohdata.

Useilla kivusta kärsivillä ihmisillä on harrastuksia, joiden kanssa kipu jää taustalle. Kipu voi tehdä jotkut harrastukset mahdottomiksi, mutta useimmat löytävät uusia tilalle. Ehkä ne ovat sellaisia, joita ei muuten olisi koskaan tullut kokeiltua ja sairaus voi tuoda mukanaan myös positiivisia vaikutuksia elämään!

Ilman huumoria moni ei tunne selviänsä. Naurun takana on ilo. Nauru rentouttaa ja hyvällä tuulella olevien potilaiden on todettu parantuvan nopeammin. Se parantaa verenkiertoa ja sen väitetään lievittävän kipua. Itse uskon tähän. Nauran itse etenkin jälkikäteen hassuille tapahtumille tai asioille, myös niille, jotka liittyvät kipuun tai sairastamiseen. Kipu ei ole pyhää. Joskus nauraessani ajattelen vain, miten ihanalta tuntuu nauraa! Yleisesti ottaen positiivisesti ajattelevat ihmiset kokevat selviytyvänsä helpommin kivusta.

Myös riemu kivun voittamisesta auttaa monia. Muistelen itse aina, että olen aina kipuhekistä ennenkin selvinnyt. Tämä on ehdoton selviytymiskeinoni. Jos oma usko on koetuksella, mieheni kertoo tämän minulle niin monta kertaa, kunnes olen valmis uskomaan sen.

Vertaisuki on suorastaan räjähtänyt internetin myötä ja se koetaan hyvin tärkeäksi. Netistä voi löytyä samalle asialle tietyn maan sisällä monta ryhmää, jokaiselle maalle oma ryhmä sekä kansainvälinen keskusteluryhmä, jossa voi vaihtaa ajatuksia niin paljon kuin haluaa. Emme ole ainoita, meitä on täällä monta, jotka kärsivät samasta sairaudesta tai kivuta. Tämä tieto usein myös auttaa kestämään paremmin.

Yhteisöllisyys liittyy vertaistukeenkin ja sen on todettu vähentävän kipua. Yhteisön tuki ja kuuluminen johonkin ovat merkityksellisiä asioita myös kivun kannalta. Tunne siitä, että selviää, eikä putoa jonnekin, on suurempi tiiviimmässä yhteisössä. Myös sellaisen yhteisön jäsenet auttavat helpommin toisiaan ja ovat tukena. Sosiaalisuudella on ihmisen psyykeeseen kaiken kaikkiaan suuri merkitys. Olemme osa jotain.

Suorituspakosta luopuminen oli mielenkiintoinen esille tullut asia kyselyssä. Kipupotilaat ovat usein sinnikkäitä ja itse olen aina ollut suorittaja. Tästä ajatuksesta luopuminen on ollut itselleni pitkä prosessi. Riitämme tällaisena kuin olemme. Voimme antaa itsellemme luvan vain olla. Se ei ole laiskuutta.

 

Kipu ja masennus

Kivun ja masennuksen välistä suhdetta on pohdittu ja tutkittu paljon.Tutkimuksissa on todettu, että masentunut kokee kivun voimakkaampana eli masennus lisää kipukokemusta.   Masennuksen esiintyvyys kipupotilailla on joissakin tutkimuksissa jopa sata prosenttia.  Koska kipu itsessään aiheuttaa masennusta, olemme usein noidankehässä. Kipua ja mieltä ei voi erottaa toisistaan ja molempia pitää hoitaa. Masennuksen hoitoon on paljon keinoja ja omat kivunhoitokeinot toimivat siinä myös. Riittävä kipulääkitys on mielestäni ehdottoman tärkeää toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja masennuksen välttämiseksi. Mahdollisen masennuksen tutkimiseen tai hoitoon kannattaa siis suhtautua avoimesti, koska myös se on kivun hoitoa.

Pienet ilot - suuri nautinto. Arjen pienet ihanat yksityiskohdat ilahduttavat ja pitävät hyvällä tuulella. Työkiireen loppuessa voi huomata uusia pieniä asioita arjessa tai oppia arvostamaan eri asioita uudella tavalla. Ehkä sitä voi kutsua osittain kiitollisuudeksi, ehkä iloksi tai onnellisuudeksi. Hyvä tapa huomata päivän pieniä iloja on listata illalla esimerkiksi kolme positiivista asiaa ko. päivästä. Vaikka kuinka pieniä asioita. Tämä auttaa myös huomaamaan, että kivusta huolimatta joka päivä tapahtuu jotain positiivista.

 

 

*******************************************************'*********************************************************

Esimerkkejä meditaatioharjoituksista tableteille ja puhelimiin:

https://itunes.apple.com/fi/app/mindfulness-app-leena-pennanen/id845020957?mt=8 (Leena Pennanen)

http://mindfulness-sivut.fi/tuotteet/mobiilisovellus/ (Mika Rantakeisu)

http://www.tietoisuudentaito.fi/

https://itunes.apple.com/us/app/mindfulness-daily/id701112447?mt=8 (englanninkielinen)

Lähteitä ja lisätietoa:

Mindfullness ja univaikeudet (sisältää pienen harjoituksen)

http://mindfulness-sivut.fi/mindfulness-univaikeudet/

Nykyään kaikki puhuvat mindfulnessmenetelmästä, jonka pitäisi vähentää stressiä ja kiireen tunnetta. Miten tämä pikameditaatio oikein toimii? IS testasi.
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288728374246.html

Halaa itsesi rauhalliseksi!
http://www.iltalehti.fi/terveys/200707026249635_tr.shtml

Terveyskirjasto - Kipu ja masennus
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kha00056

Ylimääräinen uni tehoaa kipuun paremmin kuin lääkkeet
http://www.terve.fi/kipu/ylimaarainen-uni-tehoaa-kipuun-paremmin-kuin-laakkeet

Auttaako kännykkäsovellus löytämään sisäisen rauhan?
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/auttaako_kannykkasovellus_loytamaan_sisaisen_rauhan

http://www.self-compassion.org/

Kabat-Zinn, Jon , Tietoinen läsnäolo maailmassa, Basam books Oy, Helsinki 2010

Kabat-Zinn, Jon:  Täyttä elämää : kehon ja mielen yhteistyö stressin, kivun ja sairauksien hoidossa, Helsinki : Basam Books, 2007 ([Juva] : WS Bookwell)   

Lindfors Pirjo, Tutkimuksia, kokemuksia ja ajatuksia yhteisöllisyyden terveysvaikutuksista, Psykoterapia (2007), 25(1), 21-37

Morris, Desmund: Intimate Behaviour: A Zoologist's Classic Study of Human Intimacy, 1997 by Kodansha

Granström, Veikko : Kipu ja mieli, Edita Publishing Oy 2010

Neff, Kristin, Ph.D, Self-compassion, Released by William Morrow, 2011

Moberg, Kerstin Uvnäs: Rauhoittava kosketus, Edita 1997

 



Potilastietojärjestelmä Apotti - vuosikymmeniä myöhässä, torso jo syntyessään?

HS kertoi 16.9. HUS:n alueen potilasjärjestelmä Apotista, jonka kustannukset ovat uutta lastensairaalaa suuremmat.

It-järjestelmät ovat kehittyneet ja ottaneet pitkään jättiharppauksia eteenpäin. Yritykset ovat jo usean vuosikymmenen ajan heränneet tilanteeseen, jossa kymmenet, ehkä sadat, tietojärjestelmät on haudattu ja korvattu yhdellä tai muutamalla uudella. Tämä muutosprosessi on aina massiivinen, vanhat tiedot pitää saada uuteen ja henkilökunta kouluttaa. Se voi sitouttaa yrityksessä järjestelmätoimittajan lisäksi omaa henkilökuntaa yksinomaan tähän työhön pitkäksikin aikaa. Samaan aikaan liiketoiminnan pitää pystyä pyörimään ennallaan. 

Yritys sitoutuu järjestämätoimittajaan, minkä vuoksi luotettavat, usein suurimmat ja "parhaimmat", järjestelmien tarjoajat ovat säilyneet ja porskuttavat. He ovat toimittajan valintatilanteessa pystyneet tarjoamaan sitä, mitä yritykset tarvitsevat tänä päivänä. Huomioon on otettava myös, mitä järjestelmiä asiakasyrityksen tavarantoimittajat ja muut yhteistyökumppanit käyttävät ja miten järjestelmän tai järjestelmien valinta mahdollisesti helpottaa yhteistyötä.

Minkälaiseen järjestämätoimittajaan julkinen sektori voi sitoutua? Mitä jos yritys lopettaa toimintansa? Miksi taas puhutaan vain HUS:n alueen järjestelmästä, josta jopa suuri Espoo on irtisanoutunut? 

HUS:ssa kerrotaan olevan jopa yli 260 järjestelmää. Tämä ei sinänsä ole hämmästyttävä luku noin suuressa ja ilmeisen pirstoutuneessa organisaatiossa. Tällainen tilanne oli tavallista arkipäivää yritysmaailmassa aikanaan. Hämmästyttävää on siis se, että tilanteessa ollaan tänä päivänä.

Artikkelissa ei kerrota, miten tämä on yhteydessä valtakunnalliseen kanta.fi -järjestelmään, jonka massiivisessa kehitystyössä ollaan päästy sille tasolle, että jo monissa kunnissa potilaat näkevät itse ovat sairaskertomuksensa ja laboratoriovastauksensa. Apotin yksi suuri etu (ja haste) on se, että se yhdistää sosiaalipuolen tiedot terveystietoihin, joka auttaa paljon esimerkiksi päihdetyötä.

Julkisen sektorin (valtion) olisi pitänyt kauan sitten viheltää peli poikki ja estää kaikkia kuntia hankkimasta yhtään uutta järjestelmää ja sitouttaa heidät uuteen, valtion laajuiseen, järjestelmään. Jos jälleen olemme tilanteessa, jossa jokin alue kehittää omaansa, ja jopa alueen sisällä kaikki eivät ole siinä mukana, olemme ojasta aallikossa. HUS:n sisällä oleva järjestelmä ilman Espoon mukana oloa on torso heti alun alkaen. 

Kun hoitohenkilökunnasta on pulaa (ja tulevaisuudessa vielä enemmän), pitäisi tehdä kaikki, jotta hoitohenkilökunnan aikaa vapautuisi mahdollisimman paljon hoitotyöhön. Järjestelmien käyttämiseen käytetty aika pitäisi minimoida. 

Mitä me veronmaksajat saamme tällä 335-430 miljoonalla eurolla?

Unohdettu potilas

Soittoaika lääkärille. "Lääkäri soittaa päivän aikana", lukee paperissa. Kyseisenä päivänä fysioterapiassa selitän terapeutille, että puhelimeni on valitettavasti pidettävä päällä lääkärin soittoajan vuoksi. Fysioterapiamme ei keskeydy. Puhelin ei soi.

Terveyskeskuslääkäri sanoi neljä kuukautta sitten laittavansa lähetteen erikoissairaanhoitoon. Neljän puhelun jälkeen selviää, ettei lähete mennyt koskaan perille.

Kysyn päivystyksessä laboratoriokokeiden vastauksia. "Jos niissä jotain olisi, se olisi jo kerrottu", minulle sanotaan kylmästi ja nopeasti vilkaisematta tietokonetta, joka pitää sisällään juuri sen tiedonmurusen. Kahden viikon päästä lääkäri ihmettelee, miksen ole saanut hoitoa laboratoriokokeiss näkyvään tulehdukseen.

Tärkeä sairaskertomuksessa oleva teksti löytyy koneelta ja sairaskertomuksen jakelukohdassa mainitaan potilas. Puhelimessa kerrotaan, että paperit postitetaan jakelukohdassa olevan tiedon mukaan ja olen jakelulistalla. Minulla oli todella tarve tekstille, mutta ehkä sitä postittavalla on ollut tärkeämpää tekemistä. Kotiin asti paperi ei saavu. Mieheni hake sen. 

Tilaan ilmaisjakelutarvikkeita, kun edelliset ovat melkein loppu. Minulle luvataan soittaa, kun ne ovat tulleet. Viimeisiä viedään ja soittoa ei kuulu, kuukausi sen jälkeen kun tarvikkeiden piti tulla.

Odotan postia joka päivä. Lääkkeeni on juuri lopussa ja resepti on tulossa postissa. Niin minulle luvattiin. Lääke pääsee loppumaan.

Olen unohdettu potilas. Minulla oletetaan olevan aikaa ja energiaa hoitaa asioita kahteen tai kolmeen kertaan. Soittopyyntöihin ei tarvitse vastata, koska epätoivoinen potilas soittaa uudelleen. Entä jos ei soita? Entä jos potilas kyllästyy ja päättää itsekin unohtaa itsensä? Lakkaa soittamasta kaksi tai kolme kertaa? Unohtaa, mitkä laboratoriovastaukset on saamatta, mille erikoislääkärille piti päästä? Tai ei voi suorittaa kotona hoitoja  ja mittauksia, kun välineitä ei ole? 

Sairaus vie voimat. Muisti ei toimi. Kuka ottaa kopin unohdetusta potilaasta? 

Onneksi vielä jaksan ja muistan. Ainakin osan.

Kipu ja mieli - erottamaton kaksikko (Kirja-arvostelu: Veikko Granström, Kipu ja mieli)

VEIKKO GRANSTRÖM: KIPU JA MIELI (Edita Publishing Oy 2010)

Veikko Granströmin uusi opas ”Kipu ja mieli” (Edita Publishing Oy 2010) tarjoaa kivusta kärsiville, heidän läheisilleen ja terveydenhuollon ammattilaisille tuoreita näkökulmia kivun ja mielen yhteyteen. Kivun ja masennuksen yhteydestä on kirjoitettu ja puhuttu paljon, mutta tämä kirja käsittelee mieltä laajemmin. Se kertoo kivun ja mielen fysiologisesta taustasta tekemättä kirjasta kuitenkaan liian teoreettista. Granström on tavoittanut hyvin kipupotilaan arkeen ja mieleen vaikuttavia seikkoja. Kirjassa on myös hyvin valittuja esimerkkitapauksia ja sopivan lyhyenä se tarjoaa hyvän yleiskatsauksen laajaan aiheeseen.

Kirja antaa kipupotilaiden kanssa työskenteleville kokonaisvaltaisen kuvan kipupotilaan elämästä. Kivusta kärsivälle tärkeää on tietää, ettei kipua voi kuvitella, eikä itse tuottaa, vaan kipu on aina lähtöisin elimistös-sä tapahtuvista muutoksista. Kipupotilaalle arvokasta informaatiota on myös se, miten diagnoosi tehdään ja mitä eri diagnoosit tarkoittavat. Kirja käy läpi syitä ja tilanteita, joissa kipupotilaasta pyydetään psykiatrin konsultaatio, mikä saattaa helposti aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion potilaassa. Myös masennuslääk-keiden käyttö kivun hoidossa on selitetty.

Psykiatrin näkökulma ja kirjoittajan pitkä kokemus käyvät ilmi kirjassa alusta loppuun. Suuret elämän-muutokset ja niiden vaikeus sekä kipujen aiheuttamat tunteet on osattu ottaa hyvin huomioon, vaikkakin suhteellisen pintapuolisesti. Viime aikoina paljon esillä ollutta unettomuutta ja sen hoitoa on myös käsitelty kipupotilaan kannalta. Kirjassa on hyvin oivallettu, että kipupotilaalle tuttu unettomuus voi saada hyvin suuret mittasuhteet.

Kirja tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia kivun ja kärsimyksen käsittelystä erikseen. Kärsimyksen käsittelyyn annetaan neuvoja ja korostetaan, että kipupotilas voi olla iloinen kivusta huolimatta. Lääkkeettömät keinot, kuten meditaatio ja jooga, käsitellään hyvin, jopa pienellä meditaatio-ohjeella höystettynä. Kipupotilaan aktiivista roolia kivun hoidossa ei voi varmaan koskaan korostaa liikaa ja tämä näkyy potilaiden kertomuk-sissakin. Yksin asuvien kipupotilaiden kivun aiheuttamia uusia elämäntilanteita ei juuri , tuoda esiin, mutta perheellisen muutokset arkeen kuvataan paremmin.

Voiko siis kipua ja mieltä erottaa ja käsitellä erikseen? Kirja tarjoaa jo fysiologiselta kannalta ehdottoman vastauksen, joka on ei. Kirja auttaa ymmärtämään, miten nämä kaksi ovat niin toisiinsa kietoutuneita, että niiden yhteyden ymmärtäminen auttaa potilasta parhaiten. Kirja on hyvin helppo- ja nopealukuinen, vaikka pintaraapaisut suuriin asioihin välillä häiritsevät. Krooninen kipu pakottaa usein suuriinkin elämänmuutok-siin ja kirjan lopussa tämä on positiivisesti todettu olevan mahdollisuus.

 

Oman onnensa seppä - vai ei kuitenkaan?

Luin mielenkiintoisen pienen artikkelin aiheesta / sanonnasta "Olet oman onnesi seppä". Tämä on aina ollut mottoni, kuten varmaan monen muun. Artikkelissa tuotiin mielenkiintoinen seikka esiinjos uskot noin, uskot myös että olet oman onnettomuutesi seppä. Eli aiheutat myös pahat asiat elämässäsi, kuten sairauden. 

Tähän en ole ikinä uskonut, enkä ole ajatellut tuon viisauden sisältävän myös tämän kääntöpuolen. Artikkelissa todettiin, että pitäisi sanoa: "Olet oman asenteesi seppä. Vaikuta siihen mihin voit. Muun voit ainoastaan hyväksyä". 

Sairaus ei ole koskaan oma syy. Tätä täytyy takoa niin kauan että se todella on takaraivossa. Sairautta ei tarvitse pyytää anteeksi tai hävetä.

Jatkuva vertailu terveisiin tai omiin terveempiin aikoihin syö meitä ja vie energiaa. Luonnollisesti vanhat muistot ovat mielessä ja kaipaamme niitä. Haikeus tulee ongelmaksi, jos se haittaa nykyisen tilan hyväksymistä. Usein emme voi tehdä nykyiselle tilanteellemme muuta kuin hyväksyä se.

Mottoni on nyt : "Valinnoillani vaikutan siihen, mihin voin vaikuttaa. Muu tulee mistä tulee ja se pitää vaan hyväksyä." Ehkä olen ajatellut noin, mutta en ole tullut ajatelleksi....

Iloa, optimismia - Tony Dunderfelt: Ilon psykologia

Lukiessani Tony Dunderfeltin Ilon psykologia -kirjaa kiinnitin huomiota moneen asiaan. Olen tässä ottanut esiin joitakin asioita, jotka tuntuivat tärkeiltä ja liittänyt myös omia ajatuksiani.

Sairaana saatamme helposti sortua mutta -lauseisiin omissa ajatuksissamme tai muille puhuessamme. "Ulkona paistaa aurinko, mutta minua todella särkee." On totta, että kipu on kova, mutta emme voi sille mitään. Ehkä tahdomme kertoa kivustamme muille, mutta itsellemme voimme yrittää positiivisempaa ajattelua. "Ulkona paistaa aurinko ja kipuni on pienempi kuin eilen." 

Elämässä on aina mahdollisuuksia. Luomme omia asenteitamme ja määrittelemme, miten käytämme sisäiset voimavarat. "Tänään en saanut mitään aikaiseksi, mutta huomenna saan"-tyyppinen asenne tuo esiin itsessä olevia mahdollisuuksia. Ole ystävä itsesi kanssa.

Dunderfelt kuvaa negatiivisia tunteita esteeksi nähdä kaikkia mahdollisuuksia ja positiivia psyykkeen ilmoitukseksi, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Negatiivinen tunne on heräte siitä, että emme ole saavuttamassa tavoitettamme.

Ihmisillä on tapana yliarvioida sitä, miten vaikeaa heillä tulee olemaan jonkun vastoinkäymisen jälkeen. Saatamme ajatella tietyn vastoinkäymisen seurauksia liian synkäksi. Tai että tiettyä vastoinkäymistä seuraa aina tietty negatiivinen asia. Saatamme myös pyrkiä täydellisyyteen, välillä huomaamattomasti. Jonkin oireen saatamme myös automaattisesti ajatella tarkoittavan pahinta mahdollista. 

Dunderfelt neuvoo myös esimerkiksi yksinkertaisesti puristamaan käsiä nyrkkiin ja jännittämään kehoa. Samalla ajatellen, miten vaikeaa on ja irti päästäessä ja ulos hengittäessä annetaan vaikeiden asioiden valua pois.

Eri tilanteissa voit miettiä mitä ystäväsi sanoisi sinulle? Vaikeissa tilanteissa saisit  rohkaisua, myötätuntoa... Itseä saattaa jopa vihata pahana aikana. Ajatukset voivat kulkea samaa rataa "En saa mitään aikaan" jne. "Jos tänään on huono päivä, niin huomennakin on." Mutta tarvitseeko olla?

Useat aiemmin paljon iloa tuottaneet asiat muuttuvat arkipäiväiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Katso sellaista esinettä, joka on tuottanut iloa tai joka sisältää hyviä muistoja, muistele asiaa ja yritä saada vanha ilo tai onnellisuus heräämään.

Ehkä vaikeudet tuovat mukanaan myös mahdollisuuksia? Tai ehkä suljemme pois mahdollisuuksia? Matkaa negatiivisesta kohti positiivisuutta - mitä kiinnostuksen kohteita sinulla on elämässä? Pystytkö vaikka haalimaan niitä menneisyydestä?  Tai katso tulevaisuuteen, mitä haluat tulevaisuudelta? Mikä ärsyttää nyt - miten päästä siitä eroon? Mitä haluat saada aikaan ?

Kirjoita illalla muistiin päivän aikana tapahtuneita mukavia asioita (muisteleminenkin riittää). Luonnollinen hyvä elämässä. Tapahtuneita ihmeitä. On hienoa pystyä näkemään pieniä asioita ihmeinä. 

___________

Tony Dunderdelt, Ilon psykologia, PS-kustannus 2010

Tiedot potilaan ulottuville helposti - vihdoin!

Voiko Suomessa kroonisesti sairas hoitaa asioitaan ilman tietokonetta, puhelinkuluja, sähköpostia, kopiokonetta, paperia, nitojaa, mappeja jne? Ei voi. Paperia kertyy uskomaton määrä. Vaikka tiedon pitäisi siirtyä, aina tuntuu, että pitää kuljettaa jotain tietoa lääkäriin mennessä. Ja itsellä pitää kaikki paperit. Loputtomat hakemukset ja oikeiden liitteiden saaminen ja kopioiminen ja lähettäminen aikataulussa on monille hyvin haasteellista.

Jotkut poliklinikat ja sairaalan osastot lähettävät tekstejä ja epikriisejä automaattisesti. Jos et näitä saa etkä pyydä, et ikinä tiedä mitä sinusta on kirjoitettu. Ja kuitenkin se tieto voi vaikuttaa kokonaishoitoosi kaikissa paikoissa, joissa se näkyy. Jatkuva soittelu tekstien perään (ottaen huomioon eri soittoajat, jotka pitäisi täsmätä oman aikataulun, väsymyksen, kipukohtausten ym kanssa) on RASKASTA. TOSI raskasta.

Pian potilas voi nähdä omat tietonsa sähköisestä arkistosta. Nyt tuleva uudistus on mielestäni potilaan kannalta hyvin tärkeä ja suuri. Se energia, mitä käytämme jatkuvasti paperien metsästämiseen, tekstien sisällön arvailuun, kopioimiseen ja kaikkeen tähän liittyvään, vähenee huomattavasti uudistuksen myötä. Uudistuksessa potilas pääsee tarkastelemaan kaikkia tietojaan ja tekstejään itse 

Toivottavasti kaikki tekstit ja laboratoriotulokset saadaan ohjelmasta helposti ja siten, että myös tulostusominaisuudet ovat hyvät. Nyt potilas vie sairaanhoitopiiriltä toiselle ja julkiselta yksityiselle kopioita, kopioiden kopioita, kunnes muste on huonojen kopioiden jäljiltä niin heikkoa ettei siitä saa selvää. 

Potilaalla on oikeus kaikkiin tietoihinsa ja toivottavasti tämä vihdoin helposti on mahdollista. Toivottavasti myös artikkelissa mainittu tekstien selkeytyminen toteutuu.

http://yle.fi/uutiset/mita_laakari_minusta_kirjoittikaan__potilas_voi_pian_tarkastaa_tietonsa_itse_sahkoisesta_arkistosta/7238108