perjantai 29. elokuuta 2014

Unohdettu potilas

Soittoaika lääkärille. "Lääkäri soittaa päivän aikana", lukee paperissa. Kyseisenä päivänä fysioterapiassa selitän terapeutille, että puhelimeni on valitettavasti pidettävä päällä lääkärin soittoajan vuoksi. Fysioterapiamme ei keskeydy. Puhelin ei soi.

Terveyskeskuslääkäri sanoi neljä kuukautta sitten laittavansa lähetteen erikoissairaanhoitoon. Neljän puhelun jälkeen selviää, ettei lähete mennyt koskaan perille.

Kysyn päivystyksessä laboratoriokokeiden vastauksia. "Jos niissä jotain olisi, se olisi jo kerrottu", minulle sanotaan kylmästi ja nopeasti vilkaisematta tietokonetta, joka pitää sisällään juuri sen tiedonmurusen. Kahden viikon päästä lääkäri ihmettelee, miksen ole saanut hoitoa laboratoriokokeiss näkyvään tulehdukseen.

Tärkeä sairaskertomuksessa oleva teksti löytyy koneelta ja sairaskertomuksen jakelukohdassa mainitaan potilas. Puhelimessa kerrotaan, että paperit postitetaan jakelukohdassa olevan tiedon mukaan ja olen jakelulistalla. Minulla oli todella tarve tekstille, mutta ehkä sitä postittavalla on ollut tärkeämpää tekemistä. Kotiin asti paperi ei saavu. Mieheni hake sen. 

Tilaan ilmaisjakelutarvikkeita, kun edelliset ovat melkein loppu. Minulle luvataan soittaa, kun ne ovat tulleet. Viimeisiä viedään ja soittoa ei kuulu, kuukausi sen jälkeen kun tarvikkeiden piti tulla.

Odotan postia joka päivä. Lääkkeeni on juuri lopussa ja resepti on tulossa postissa. Niin minulle luvattiin. Lääke pääsee loppumaan.

Olen unohdettu potilas. Minulla oletetaan olevan aikaa ja energiaa hoitaa asioita kahteen tai kolmeen kertaan. Soittopyyntöihin ei tarvitse vastata, koska epätoivoinen potilas soittaa uudelleen. Entä jos ei soita? Entä jos potilas kyllästyy ja päättää itsekin unohtaa itsensä? Lakkaa soittamasta kaksi tai kolme kertaa? Unohtaa, mitkä laboratoriovastaukset on saamatta, mille erikoislääkärille piti päästä? Tai ei voi suorittaa kotona hoitoja  ja mittauksia, kun välineitä ei ole? 

Sairaus vie voimat. Muisti ei toimi. Kuka ottaa kopin unohdetusta potilaasta? 

Onneksi vielä jaksan ja muistan. Ainakin osan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti