Unohdettu potilas

Soittoaika lääkärille. "Lääkäri soittaa päivän aikana", lukee paperissa. Kyseisenä päivänä fysioterapiassa selitän terapeutille, että puhelimeni on valitettavasti pidettävä päällä lääkärin soittoajan vuoksi. Fysioterapiamme ei keskeydy. Puhelin ei soi.

Terveyskeskuslääkäri sanoi neljä kuukautta sitten laittavansa lähetteen erikoissairaanhoitoon. Neljän puhelun jälkeen selviää, ettei lähete mennyt koskaan perille.

Kysyn päivystyksessä laboratoriokokeiden vastauksia. "Jos niissä jotain olisi, se olisi jo kerrottu", minulle sanotaan kylmästi ja nopeasti vilkaisematta tietokonetta, joka pitää sisällään juuri sen tiedonmurusen. Kahden viikon päästä lääkäri ihmettelee, miksen ole saanut hoitoa laboratoriokokeiss näkyvään tulehdukseen.

Tärkeä sairaskertomuksessa oleva teksti löytyy koneelta ja sairaskertomuksen jakelukohdassa mainitaan potilas. Puhelimessa kerrotaan, että paperit postitetaan jakelukohdassa olevan tiedon mukaan ja olen jakelulistalla. Minulla oli todella tarve tekstille, mutta ehkä sitä postittavalla on ollut tärkeämpää tekemistä. Kotiin asti paperi ei saavu. Mieheni hake sen. 

Tilaan ilmaisjakelutarvikkeita, kun edelliset ovat melkein loppu. Minulle luvataan soittaa, kun ne ovat tulleet. Viimeisiä viedään ja soittoa ei kuulu, kuukausi sen jälkeen kun tarvikkeiden piti tulla.

Odotan postia joka päivä. Lääkkeeni on juuri lopussa ja resepti on tulossa postissa. Niin minulle luvattiin. Lääke pääsee loppumaan.

Olen unohdettu potilas. Minulla oletetaan olevan aikaa ja energiaa hoitaa asioita kahteen tai kolmeen kertaan. Soittopyyntöihin ei tarvitse vastata, koska epätoivoinen potilas soittaa uudelleen. Entä jos ei soita? Entä jos potilas kyllästyy ja päättää itsekin unohtaa itsensä? Lakkaa soittamasta kaksi tai kolme kertaa? Unohtaa, mitkä laboratoriovastaukset on saamatta, mille erikoislääkärille piti päästä? Tai ei voi suorittaa kotona hoitoja  ja mittauksia, kun välineitä ei ole? 

Sairaus vie voimat. Muisti ei toimi. Kuka ottaa kopin unohdetusta potilaasta? 

Onneksi vielä jaksan ja muistan. Ainakin osan.

Kipu ja mieli - erottamaton kaksikko (Kirja-arvostelu: Veikko Granström, Kipu ja mieli)

VEIKKO GRANSTRÖM: KIPU JA MIELI (Edita Publishing Oy 2010)

Veikko Granströmin uusi opas ”Kipu ja mieli” (Edita Publishing Oy 2010) tarjoaa kivusta kärsiville, heidän läheisilleen ja terveydenhuollon ammattilaisille tuoreita näkökulmia kivun ja mielen yhteyteen. Kivun ja masennuksen yhteydestä on kirjoitettu ja puhuttu paljon, mutta tämä kirja käsittelee mieltä laajemmin. Se kertoo kivun ja mielen fysiologisesta taustasta tekemättä kirjasta kuitenkaan liian teoreettista. Granström on tavoittanut hyvin kipupotilaan arkeen ja mieleen vaikuttavia seikkoja. Kirjassa on myös hyvin valittuja esimerkkitapauksia ja sopivan lyhyenä se tarjoaa hyvän yleiskatsauksen laajaan aiheeseen.

Kirja antaa kipupotilaiden kanssa työskenteleville kokonaisvaltaisen kuvan kipupotilaan elämästä. Kivusta kärsivälle tärkeää on tietää, ettei kipua voi kuvitella, eikä itse tuottaa, vaan kipu on aina lähtöisin elimistös-sä tapahtuvista muutoksista. Kipupotilaalle arvokasta informaatiota on myös se, miten diagnoosi tehdään ja mitä eri diagnoosit tarkoittavat. Kirja käy läpi syitä ja tilanteita, joissa kipupotilaasta pyydetään psykiatrin konsultaatio, mikä saattaa helposti aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion potilaassa. Myös masennuslääk-keiden käyttö kivun hoidossa on selitetty.

Psykiatrin näkökulma ja kirjoittajan pitkä kokemus käyvät ilmi kirjassa alusta loppuun. Suuret elämän-muutokset ja niiden vaikeus sekä kipujen aiheuttamat tunteet on osattu ottaa hyvin huomioon, vaikkakin suhteellisen pintapuolisesti. Viime aikoina paljon esillä ollutta unettomuutta ja sen hoitoa on myös käsitelty kipupotilaan kannalta. Kirjassa on hyvin oivallettu, että kipupotilaalle tuttu unettomuus voi saada hyvin suuret mittasuhteet.

Kirja tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia kivun ja kärsimyksen käsittelystä erikseen. Kärsimyksen käsittelyyn annetaan neuvoja ja korostetaan, että kipupotilas voi olla iloinen kivusta huolimatta. Lääkkeettömät keinot, kuten meditaatio ja jooga, käsitellään hyvin, jopa pienellä meditaatio-ohjeella höystettynä. Kipupotilaan aktiivista roolia kivun hoidossa ei voi varmaan koskaan korostaa liikaa ja tämä näkyy potilaiden kertomuk-sissakin. Yksin asuvien kipupotilaiden kivun aiheuttamia uusia elämäntilanteita ei juuri , tuoda esiin, mutta perheellisen muutokset arkeen kuvataan paremmin.

Voiko siis kipua ja mieltä erottaa ja käsitellä erikseen? Kirja tarjoaa jo fysiologiselta kannalta ehdottoman vastauksen, joka on ei. Kirja auttaa ymmärtämään, miten nämä kaksi ovat niin toisiinsa kietoutuneita, että niiden yhteyden ymmärtäminen auttaa potilasta parhaiten. Kirja on hyvin helppo- ja nopealukuinen, vaikka pintaraapaisut suuriin asioihin välillä häiritsevät. Krooninen kipu pakottaa usein suuriinkin elämänmuutok-siin ja kirjan lopussa tämä on positiivisesti todettu olevan mahdollisuus.

 

Oman onnensa seppä - vai ei kuitenkaan?

Luin mielenkiintoisen pienen artikkelin aiheesta / sanonnasta "Olet oman onnesi seppä". Tämä on aina ollut mottoni, kuten varmaan monen muun. Artikkelissa tuotiin mielenkiintoinen seikka esiinjos uskot noin, uskot myös että olet oman onnettomuutesi seppä. Eli aiheutat myös pahat asiat elämässäsi, kuten sairauden. 

Tähän en ole ikinä uskonut, enkä ole ajatellut tuon viisauden sisältävän myös tämän kääntöpuolen. Artikkelissa todettiin, että pitäisi sanoa: "Olet oman asenteesi seppä. Vaikuta siihen mihin voit. Muun voit ainoastaan hyväksyä". 

Sairaus ei ole koskaan oma syy. Tätä täytyy takoa niin kauan että se todella on takaraivossa. Sairautta ei tarvitse pyytää anteeksi tai hävetä.

Jatkuva vertailu terveisiin tai omiin terveempiin aikoihin syö meitä ja vie energiaa. Luonnollisesti vanhat muistot ovat mielessä ja kaipaamme niitä. Haikeus tulee ongelmaksi, jos se haittaa nykyisen tilan hyväksymistä. Usein emme voi tehdä nykyiselle tilanteellemme muuta kuin hyväksyä se.

Mottoni on nyt : "Valinnoillani vaikutan siihen, mihin voin vaikuttaa. Muu tulee mistä tulee ja se pitää vaan hyväksyä." Ehkä olen ajatellut noin, mutta en ole tullut ajatelleksi....

Iloa, optimismia - Tony Dunderfelt: Ilon psykologia

Lukiessani Tony Dunderfeltin Ilon psykologia -kirjaa kiinnitin huomiota moneen asiaan. Olen tässä ottanut esiin joitakin asioita, jotka tuntuivat tärkeiltä ja liittänyt myös omia ajatuksiani.

Sairaana saatamme helposti sortua mutta -lauseisiin omissa ajatuksissamme tai muille puhuessamme. "Ulkona paistaa aurinko, mutta minua todella särkee." On totta, että kipu on kova, mutta emme voi sille mitään. Ehkä tahdomme kertoa kivustamme muille, mutta itsellemme voimme yrittää positiivisempaa ajattelua. "Ulkona paistaa aurinko ja kipuni on pienempi kuin eilen." 

Elämässä on aina mahdollisuuksia. Luomme omia asenteitamme ja määrittelemme, miten käytämme sisäiset voimavarat. "Tänään en saanut mitään aikaiseksi, mutta huomenna saan"-tyyppinen asenne tuo esiin itsessä olevia mahdollisuuksia. Ole ystävä itsesi kanssa.

Dunderfelt kuvaa negatiivisia tunteita esteeksi nähdä kaikkia mahdollisuuksia ja positiivia psyykkeen ilmoitukseksi, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Negatiivinen tunne on heräte siitä, että emme ole saavuttamassa tavoitettamme.

Ihmisillä on tapana yliarvioida sitä, miten vaikeaa heillä tulee olemaan jonkun vastoinkäymisen jälkeen. Saatamme ajatella tietyn vastoinkäymisen seurauksia liian synkäksi. Tai että tiettyä vastoinkäymistä seuraa aina tietty negatiivinen asia. Saatamme myös pyrkiä täydellisyyteen, välillä huomaamattomasti. Jonkin oireen saatamme myös automaattisesti ajatella tarkoittavan pahinta mahdollista. 

Dunderfelt neuvoo myös esimerkiksi yksinkertaisesti puristamaan käsiä nyrkkiin ja jännittämään kehoa. Samalla ajatellen, miten vaikeaa on ja irti päästäessä ja ulos hengittäessä annetaan vaikeiden asioiden valua pois.

Eri tilanteissa voit miettiä mitä ystäväsi sanoisi sinulle? Vaikeissa tilanteissa saisit  rohkaisua, myötätuntoa... Itseä saattaa jopa vihata pahana aikana. Ajatukset voivat kulkea samaa rataa "En saa mitään aikaan" jne. "Jos tänään on huono päivä, niin huomennakin on." Mutta tarvitseeko olla?

Useat aiemmin paljon iloa tuottaneet asiat muuttuvat arkipäiväiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Katso sellaista esinettä, joka on tuottanut iloa tai joka sisältää hyviä muistoja, muistele asiaa ja yritä saada vanha ilo tai onnellisuus heräämään.

Ehkä vaikeudet tuovat mukanaan myös mahdollisuuksia? Tai ehkä suljemme pois mahdollisuuksia? Matkaa negatiivisesta kohti positiivisuutta - mitä kiinnostuksen kohteita sinulla on elämässä? Pystytkö vaikka haalimaan niitä menneisyydestä?  Tai katso tulevaisuuteen, mitä haluat tulevaisuudelta? Mikä ärsyttää nyt - miten päästä siitä eroon? Mitä haluat saada aikaan ?

Kirjoita illalla muistiin päivän aikana tapahtuneita mukavia asioita (muisteleminenkin riittää). Luonnollinen hyvä elämässä. Tapahtuneita ihmeitä. On hienoa pystyä näkemään pieniä asioita ihmeinä. 

___________

Tony Dunderdelt, Ilon psykologia, PS-kustannus 2010