Putosin työelämästä - mitä menetin, mitä sain?

TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE? 

Eläkepäätös ei tule yllättäen, mutta yllättää silti monet. Eläkehakemus laitetaan vireille, kun Kelan määrittämä määrä  sairaslomapäiviä on kulunut eikä työkyky ole palautunut. Kuitenkin myönteinen eläkepäätös on monelle isku vasten kasvoja.

Tein itse valituksen toisen perään ja lähetin hurjat pinot papereita. Silti päätös oli järkytys: mina - työkyvytön - ikuisesti.  Monien silmissä positiivinen päätös oli ”lottovoitto”. Työstä haaveilu käskettiin unohtamaan. Mutta voiko työelämän unohtaa? Mitä työnsä menettänyt oikeastaan menettää?

On tärkeää erottaa toiminta- ja työkyky toisistaan. Monelle ulkopuoliselle ja jopa sairastuneelle itselleen voi olla vaikea ymmärtää sitä, että pystyy tekemään paljon erilaisia asioita, mutta on silti kykenemätön tekemään omaa työtään. Sairastunut voi tuntea tai pelätä muiden ajattelevan hänen olevan laiska. Itse pidin pitkään itseäni laiskana, vaikka tiesin, etten pystynyt terveyden takia tekemään töitä. Joskus "laiskuuskompleksi" iskee vieläkin.

Työn merkitys ja mielekkyys

Työ on merkityksellinen monella tavalla. Työ yleensä tuo arvostusta itseensä. Se kasvattaa itsetuntoa ja antaa onnistumisen tunnetta. Työn puuttuminen pakottaa löytämään itsensä arvostuksen muualta. Kun kyse on työkyvyttömyydestä, on itsetunto helposti muutenkin koetuksella. Voi helposti tuntua siltä, että myös muiden (kin) arvostus on koetuksella. On opittava antamaan periksi ja uskomaan, että ihminen on arvokas ja voi saavuttaa paljon ilman työelämän saavutuksia ja statusta. On opittava nöyräksi, oman terveytensä vaalijaksi, mutta samalla sen lempeäksi ohjaajaksi. On tyydyttävä uuteen toimintakykyyn. Kuitenkin sen rajoissa tai rajoja kokeilemalla voi löytää paljon uutta. On tärkeää, että oppii näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin nyt on. Entisen elämän kadehtiminen ei vie eteenpäin. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Työn taloudellista merkitystä ei voi väheksyä, mutta sitä ei pidä myöskään liioitella. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, ettei raha ole monelle tärkein työmotivaation kohottaja. Työkyvyttömyystapauksessa työn taloudellinen merkitys usein korostuu, toimeentulo heikentyy kun tulot putoavat ja sairastaminen tuo uusia menoja. Raha huoletti minuakin, mutta työn muu merkitys meni reippaasti rahan edelle.

Työllä on tärkeä sosiaalinen merkitys. Usein työpaikalla on muita työntekijöitä ja työpäivään sisältyy kanssakäymistä työtovereiden ja/tai asiakkaiden kanssa. Työympäristössä tutustuu uusiin ihmisiin. Sosiaalinen kanssakäyminen ei rajoitu vain työhön, esimerkiksi lounastauolla läheisten työtovereiden kanssa keskustellaan muista asioista. Moni löytää myös töistä ystäviä tai jopa puolison.

Sairastumisella ja työn loppumisella saattaa olla erittäin suuri vaikutus ihmissuhteisiin. Olen itse hyvin sosiaalinen ihminen ja tällä sosiaalisuuden muutoksella oli suuri vaikutus. Kavereille ei voinut soitella päivällä, kun he olivat töissä, samoin tietysti puoliso. Hiljaisuus tuli kaveriksi. Myöhemmin olen tutustunut muihin, jotka eivät ole työelämässä, ja avustajat ovat myös tuoneet uutta sosiaalisuutta.

Työ tuo mukanaan tunteen, että kuuluu johonkin. Työntekijä kuuluu sosiaalisiin ryhmiin, mutta myös yhteen suurempaan ryhmään, yrityksen työntekijöihin. Voi tuntea olevansa yksi siinä joukossa, joka tekee yritykselle työtä. Työntekijä on osa yritystä. Tämän puuttuminen voi saada tuntemaan itsensä irralliseksi ja yksinäisemmäksi. Uusien ryhmien löytäminen on tärkeää. Vertaistukiryhmät ovat tästä hyvä esimerkki.

 

Työ tuo ja luo aikataulut sekä rytmin päivään. Useimpiin työpaikkoihin mennään ja lähdetään tiettyyn aikaan. Henkisen hyvinvoinnin kannalta on sanotaan olevan tärkeää, että päiviin saa myös rytmin ilman työtä, joka saattaa olla yllättävän suuri haaste monelle.” Kadehdin tietyllä tavalla perheellisiä, koska tämä on usein heille helpompaa - perheen päivärytmissä on pysyttävä. Kaikissa oppaissa varoitettaan "pyjamapäivistä", mutta itse olen sitä mieltä, että ne tekevät välillä hyvää ja mennään terveys edellä - jos pyjamaa ei saa vaihdettua tai jotain päivärytmiä noudatettua, ei se haittaa. Pääasia, että on mahdollisimman hyvä / oireeton olo. Tietysti jos hautautuu sängyn pohjalle kuukausiksi masentuneena, on hyvä, jos pystyy ravistamaan itseä ja nousemaan - vaikka muiden avulla.

Työ on itsessään saavutus. Monet opiskelevat saadakseen hyvän työpaikan. Oma asema ja työpaikka ovat elämän saavutuksia, jotka työntekijä on saanut itse aikaan ja josta voi olla ylpeä. Uudessa tilanteessa on opittava, että saavutukset voivat olla jotain aivan muuta. On opittava, että itsensä kehittäminen ei välttämättä näy ulospäin laajalle joukolle. Elämänarvot muuttuvat ja ”ulkoinen status” ei olekaan enää tärkeä.

Työn saavutukset ja ylennykset olivat olleet hyvin tärkeitä minulle ja meni todella pitkään ymmärtää, että päivän saavutus voi olla se, että pääsee sängystä ylös. Saavutukset eivät välttämättä ole enää sellaisia, mitä kaikki muut ymmärtäisivät saavutuksiksi. On opittava olemaan itse ylpeä itsestään ja iloittava saavutuksista, joita muut eivät välttämättä ymmärrä. Saavutukset eivät ole enää näkyviä, suuren joukon tiedossa olevia ja sellaisia, jotka vaikuttavat muiden arvostukseen. Arvostus tulee muualta ja muiden ihmisten taholta.
 

Työ tuo mahdollisuuksia kehittää itseään. Työssä opitaan uusia asioita. Pelkkä työ tuo mukanaan uusia haasteita useimmille ja lisäksi moni työnantaja kouluttaa työntekijöitään. Sairastunut voi tuntea ”polkevansa paikoillaan”. Kuitenkin monet niistä, joilla riittää voimia, ovat löytäneet harrastuksista tai muusta toiminnasta korviketta työlle. Tämä on ollut myös tapa kehittää itseään uudella tavalla. Itsensä kehittämisen tarkoitus liittyy lähemmin elämän laadun paranemiseen.
 

Työn puuttuminen / työkyvyttömyys
 

Miten sitten henkilö, joka ei enää pysty tekemään töitä paikkaa tällaisen tyhjiön? Miten hän aikatauluttaa päivänsä, korvaa työn sosiaalisuuden, miten saa itseltäni ja muilta arvostusta, miten kehittää itseään ja miten sopeutua taloudellisesti uuteen tilanteeseen? Mitä ovat saavutukset työn ulkopuolella?

Itsensä arvostaminen, lempeys ja myötätunto itseään kohtaan ovat tärkeitä. Itsetunnon ylläpitäminen tilanteessa, jossa toimintakyky on laskenut ja työ jäänyt pois, on haasteellista ja sen eteen on usein tehtävä paljon töitä.
 

Työn korvaaminen
 

Työn korvaaminen ja omien vahvuuksien löytäminen työelämän ulkopuolelta tuo vastapainoa työn puuttumiselle. Useimmilla ihmisillä on paljon osaamista, jota työpaikalla ei osata tai pystytä käyttämään hyödyksi. Lehdissä on lukemattomia kertomuksia ihmisistä, jotka jossakin vaiheessa elämää pidemmän uran jälkeen vaihtavat hyvin erilaiseen ammattiin tai lähtevät kouluttautumaan erilaiselle, uudelle alalle.

 

Näiden eri taitojen tai intressialueiden tunnistaminen on tärkeää. Jokin näistä voi muodostua olennnaiseksi osaksi elämää, kun normaalin työn tekeminen on mahdotonta. Uusi tilanne voi olla tilaisuus tehdä tai tutustua johonkin, johon aiemmin ei ole ollut aikaa. Ehkä ei ole ollut aikaa edes tunnistaa itsessään taitoa tai kiinnostuksen kohteita, jotka eivät ole tai tulleet ajankohtaiseksi. Joillekin tämä voi merkitä puutarhan hoitoon perehtymistä, uuden kielen opettelua, kirjoittamista, uusien käden taitojen opettelua jne. Kun kaikki paljon aikaa vielä tekeminen ei ole sidottu rahaan tai elannon hankkimiseen, on tällainen tilaisuus oiva tapa tehdä toimintakyvyn rajoissa olevia uusia asioita. Eri asioita voi tehdä eri tasolla ja terveydentilaan sopivalla tavalla. Kannattaa miettiä, mitä uutta voi oppia ja kehittää itseään uudella tavalla.

 

Mitä hyvää?

Moni kertoo tutustuneensa itseensä uudella tavalla sairastumisen ja työkyvyttömyyden kautta. On ihmisiä, jotka jäävät katkeriksi, mutta on myös niitä, jotka myöhemmin ovat jopa iloisia elämänmuutoksestaan. Elämän arvot muuttuvat ja elämästä voi löytyä uusia, arvokkaita puolia. Itselleen eläminen on yksi tärkeä saavutus. Sairastunut voi oppia arvostamaan elämää uudella tavalla. Uuden elämän yksi suurimmista muutoksista on sen kiireettömyys.

Työn asioihin liittyvät uudet taidot väistyvät niiden tieltä, jotka aidosti lisäävät omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. Ehkä tämä onkin mahdollisuus vihdoinkin tehdä asioita, joihin ei ole ole aiemmin ollut aikaa? Ehkä työn väistyminen oma onnellisuuden kehittämisen tieltä onkin tilanteessa hyvä asia.
 

Putosin - ja kiipesin?

Itselleni työ oli aina hyvin tärkeä. Halusin pärjätä yhtä hyvin kuin terveet ja tein aina vain enemmän töitä. Kun jäin osatyökyvyttömyyseläkkeelle, loppujen töiden tekemiseen ei palkattu toista ja yritin saada  nekin tehtyä. Puolen vuoden päästä jouduin jäämään kokonaan pois. Aina oli tärkeää pärjätä, näyttää itselle ja muille.

 

Putosin tyhjän päälle. "Onneksi" olin niin kipeä, että aikaa meni lepäämiseen ja oli jossain määrin helppo ymmärtää, että työnteko oli mahdotonta, tietyllä tasolla helppo ymmärtää ja silti häpesin sitä. Ajattelin, mitä vastaan ihmisille, kun he kysyvät mitä teen työkseni ja mitä kaikki ajattelevat. Pitävätkö laiskana. Raha huoletti. Tunsin, että olen yhteiskuntakelvoton. Verovarojen kuluttaja niiden kasvattajan sijaan.

Nyt kun aikaa on kulunut, voin rehellisesti sanoa, että olen saanut uuden arvomaailman, uusia ystäviä ja löytänyt tavan etsiä pieniä iloja arjesta ja  huomaamaan asioita, joihin en ennen ehtinyt kiinnittää mitään huomiota. Olen löytänyt uusia harrastuksia ja oppinut uutta. Nyt tärkeintä on maineen ja rahan sijaan ihmissuhteet, terveys, kyky tehdä pieniä asioita ja nauttia niistä. Jokainen elämän hetki on arvokas.
 

Yksi tuttuni sanoi ennen omaa eläköitymistäni, että hänellä meni seitsemän vuotta työkyvyttömyyden hyväksymiseen. Itse en osaa sanoa, koska olen sen hyväksynyt tai olenko kokonaan hyväksynyt vieläkään (seitsemän vuoden jälkeen). Olin välillä aktiivisena muutamassa yhdistyksessä ja yritin joitakin silloin sopivia liikuntamuotoja. Olen löytänyt kotona tehtävää pienimuotoista työtä, jolla ei ole rahallista merkitystä, mutta olen joutunut opettelemaan paljon uutta. Olen yrittänyt oppia, että tärkein työni on kuitenkin itsestäni huolen pitäminen.

Tätä kirjoittaessani makaan likaisessa pyjamassani sängyssä iltapäivällä.