Miten minusta tuli yrittäjä?

Ensimmäisten markkinointituntien jälkeen kauppaopistossa tiesin, että tämä on minun juttuni. Jatkoin ammattikorkeakouluun ja vakuutuin yhä enemmän markkinointi-innostani sitä mukaa kun tietämys kasvoi. Tein samalla töitä ja siirryin pikku hiljaa markkinointitehtäviin. Aloitin perustehtävistä, sain ylennyksiä ja tein monessa yrityksessä kansainvälistä markkinoinnin suunnittelua ja johtamista. Työni kiehtoi minua koko ajan enemmän.

Valitettavasti kohtalo astui peliin, perinnöllinen sairaus nosti päätään, ja jouduin pikku hiljaa lopettamaan työt. Muutaman vuoden jälkeen tutut yrittäjät pyysivät erilaisia palveluita ja perustin yrityksen. Sitä päätöstä en ole koskaan ole katunut. Olen tehnyt töitä Sellosta aloittavaan yhden henkilön yritykseen ja kaikkea siltä väliltä. Työni on ollut mielenkiintoista ja olen voinut valita työmäärän. En aina voi luvata tehdä tunnissa jotakin, mutta sovitut aikataulut olen aina pitänyt.

Nyt suuri kiinnostuksen kohteeni on uudet yrittäjät. Olen itse lähtenyt nollasta ja vaikka markkinointi on tuttua, oli hyvin haasteellista lähteä suunnittelemaan omaa markkinointia. Olen tehnyt joitain asioita hyvin ja joitain huonosti. Molemmista olen ottanut opikseni. Olen solminut sopimuksen Uusyrittäjäkeskuksen kanssa uusien yrittäjien markkinoinnin neuvonnasta ja odotan tätä innolla. 

Toinen suuri innostuksen kohteeni on digimarkkinointi. Koska tämä on muuttunut täysin työelämäni jälkeen, olen nyt opiskellut sitä ja tälläkin hetkellä kurssitan itseäni vieläkin paremmaksi. Siinä on monen yrittäjän valtti ja/tai puute. Jopa nollabudjetilla voi tehdä tehokasta hakukoneoptimointia, kun tietää mitä tekee. Netti on tämän päivän juttu ja sieltä ihmiset ensimmäisenä etsivät tuotteita ja palveluita. Minua kiehtoo ja kiinnostaa erityisesti digimarkkinoinnin sijoittaminen markkinoinnin kokonaiskuvaan ja kehittää sitä siitä näkökulmasta. Olen kehittämässä juuri omaa digimarkkinointiani ja tähtäimessä on päästä hakutuloksissa ensimmäiselle sivulle. Katsotaan miten käy! 

Mottoni: Mitä en tiedä tai osaa, sen opettelen.

PS: viimeisenä opettelin WordPressin kun laitoin koko digimarkkinointini uusiksi. Projekti on ikuinen, mutta tämänhetkiset tulokset näet täältä: www.puhtiamarkkinointiin.fi, Facebook

Elää vai elää elääkseen? Mistä mielihyvää?

On eri asia elää kuin elää elääkseen, nauttia elämästä. Tuntuu, että vasta nyt olen oppinut todella löytämään ne asiat, jotka tuottavat iloa ja mielihyvää. Suuret ja pienet. Vaikka kuulostaa kliseeltä, niin sanon silti: jokaisesta päivästä kannattaa ottaa kaikki irti. Tästä aiheesta olet varmasti lukenut lukemattomia naisten lehtien artikkeileita, mutta halusin konkreettisesti tuoda esiin, mitä se on, kun niitä mielihyvän jyväsiä kaivetaan joka kolosta.

"Monisairaana" (mikä sanahirviö!) elämääni mahtuu paljon tuskaa, kipuja, huonoa oloa ja ikäviä tunteita. Vuosia olen kirjoittanut hyvien asioiden painottamisesta ja erityisesti energian kanavoimisesta positiivisiin asioihin. Kun energiaa on vähän, kannattaa todella miettiä, miten sen käyttää. Kaikki se ei ole valittavissa, mutta paljosta päätämme itse. Tavalla tai toisella. 

Tämän olen koko ajan tiedostanut, mutta en ole saanut sitä täysin sisällytettyä elämääni, joka on mukamas ollut niin kiireistä. Etten ole ehtinyt edes ajatella paljon muuta kuin sairastamista. Olen yrittänyt keskittyä muuhun, mutta aika huonolla menestyksellä. Nyt päätän yrittää TODELLA. Päätin siis muuttaa elämääni ja satsata mahdollisimman paljon omaan hyvinvointiini ja hyvän olon luomiseen. Suurta budjettia en tarvinnut.

Aloin systemaattisesti etsiä asioita, jotka eniten tuottavat mielihyvää ja joita pystyn tekemään. Heti tulee mieleen viimeaikainen löytö: mieletön kokemus - jalkahieronta! Mikä taivaallinen tunne, kylmät väreet menivät koko kropan läpi. Tämä oli Pärnussa, kutta päätin toistaa sen kotona heti kuin mahdollista. Ja niin teinkin. Löysin sellaisen, joka tulee kotiin tekemään. Yhtään energiaa ei kulu pukemiseen, lääkkeiden pakkaamiseen, matkaan, olosuhteiden miettimiseen (onko tarpeeksi hyvä tuoli, kipeydynkö jo pelkästään asennosta jne). Jos hierojaa ei löydy, samantapaisen elämyksen löysin lämminvesialtaan pohjan poreista. 

En pysty syömään paljon enkä useimpia kiinteitä ruokia, mutta satsaan siihen, mitä syön. Se vähä, mitä syön, pitää olla suurimmaksi osaksi suurimpia herkkujani (terveellisyys huomioiden). Tämä ei tule kalliiksi, kun määrät ovat niin pieniä. Haluan saada elämääni ruuasta nauttimisen takaisin. Päätän, ettei se, että ruokien suhteen on paljon rajoitteita, ole este syödä ja juoda Herkkuja. Useimmat ruuat saa soseutettua ja rakastamani smoothiet saavat nyt sisäänsä parhaat raaka-aineet, tuoreet mangot ja muut. Ruuasta nauttiminen on arjen luksusta. Myös kauniisti asetellun ruuan syömisessä on aivan ero tunnelma. Ja tietysti hienosti katettu pöytä! Smoothienkin voi tarjoilla vaikka minkälaisesta lasista. Ja muhennetun pihvinpalan kauniilta lasilautaselta.

Kevätaurinko. Päätän yrittää napata niin monta auringon-sädettä kuin mahdollista. Kun herään päiväunilta, menen mukavaan pihakeinuumme ja usein vain makaan ja nautin auringon lämmöstä kasvoillani. Otan kaiken irti siitä hetkestä, takana on pitkä, ikävä talvi ja haluan herätä talvihorroksesta 
auringon kanssa. Nurmikko jo vihertää ja luonto huutaa kevättä. Yritän tyhjentää mieleni. Luonnon ihanuuden (ei ainoastaan kauneus, tunnelma, elämä) huomaaminen - todella huomaaminen - on myös yksi asia, johon päätän satsata.

Ostan kukkia myös kotiin. Ihan itselleni, olrn niin paljon kotons ja saan kukista päivittäin iloa ja kaunrutta 

Rakastan purjehdusta. Joka vuosi muut ihmettelevät, että pystyn veneilemään, mutta teen sitä niin kauan kuin vain veneeseen pääsen. Se tunne, kun irtaannumme laiturista ja voin jättää ikävät asiat lauturille ja vain tuijottaa merta. Maisemat vaihtuvat ilman stressiä tavaroiden kantamisesta ja pakkaamisesta. Suomen saaristo on uskomattoman kaunis! Ja kun purjehdimme, on käsittämättömän hieno tunne liikkua luonnon voimalla!

Päätin ottaa pakollisen fysioterapia-käsittelyn luksuksena, vaikka se välillä on kivun rajamailla. Lihasten rentouttaminen tuntuu hyvältä ja kos sitä ei ajattele sairauden hoitona, jo se tunne tekee siitä erilaisen. Myös tuossa kosketuksessa vapautuu oksitosiinia.

Päätin mennä säännöllisesti altaalle ja saunaan. Vesi on aina tuonut euforisen olon ja esimerkiksi infrapunasauna siihen päälle takaa uskomattoman kokemuksen. Nykyään niin monessa uimahallissa on porealtaita ja erikois-saunoja, on mistä valita. Kun päivällä on aikaa, pääsee vielä silloin, kun halli ei ole tulvillaan töistä tulleita. Poreallas saattaa olla jopa yksin minun ja avustajani käytössä ja voin oikaista itseni kokonaan. Uiminen ja sauna olivat kiellettyjä syksystä asti ja nyt todella otan kaiken irti joka pisarasta ja henkäyksestä.

Pyydän miestäni silittämään minua hetkinä, jolloin on paha mieli tai olo. Kosketuksessa vapautuva oksitosiini saa sen useinmiten tuntuvan taivaalliselta. Rakasta kainaloon käpertymistä ja se usein on päiväni paras hetki. Läheisyys antaa voimaa, rahoittaa ja tekee hyvän olon. Taas kerran tunnen itseni superonnekkaaksi, kun saan rakastaa ja olla rakastettu.

En pysty matkustamaan pitkälle. Pärnu oli helppo ja ihana kohde; rauhallinen pikkukaupunki. Päätän mennä uudestaan ja ehkä siinä välissä Tallinnaan. Porvoossa käynti oli oma elämys. Joskus jopa matka Kirkkonummelta Helsinkiin on saavutus, josta kannattaa ottaa kaikki irti.

Rakastan musiikkia ja se on keino paeta nykyhetkeä ja sukeltaa jonnekin. Valitsen musiikin fiiliksen mukaan. Spotify takaa, että löydän uutta ja vanhaa, kaikkea, mitä voin haluta. Saatan hyvänä hetkenä ottaa muutaman tanssiaskeleenkin ja vahvistaa iloista mieltä loistavalla, menevällä musiikilla. Kun kukaan ei ole kärsimässä, voin railattaa mukana :)

Varmistan, että pahimpien kipuhetkien varalle minulla on lempisuklaatani. KUNNON kahvia pitää olla sen hetken varalle, että sitä tekee mieli ja pystyn juomaan. 

Ajattelen iltaisin, mikä oli päivän paras (ja ehkä huonoin) hetki. Mitä kannattaa toistaa ja mitä välttää. Tämä on yksinkertainen lainalaisuus, mutta unohdamme sen yllättävän helposti.

Ja kun on ollut  huono päivä mieheni sanoo minulle silloin aina: "Huomenna on uusi päivä". Tämä yksinkertainen totuus on lohduttaut minua paljon tuhansia kertoja. Lupaus on pitänyt aina paikkansa.

Mielihyvään kannattaa satsata! Enkä nyt puhu rahasta.

Arjen pyöritystä - mihin unohtui eläminen?

Soitan unohtuneiden lääkäriaikojen perään, tilaan tarvikkeita, siirrän aikoja, kyselen matkalle jääneitä lähetteitä, minulle kertomattomia laboratoriovastauksia. Asioin Kelaan, viiteen eri sairaalaan ja kuka ties kuinka moneen hoitopaikkaan. Minut voi kutsua 30 km päähän toimenpiteeseen ja lähettää kotiin, vaikka tiedettiin, ettei sitä voi tehdä. Minun paperini voi aina siirtää pinon alimmaiseksi, koska niitä ei kukaan halua hoitaa. Minulle ei tarvitse ilmoittaa, jos jotain luvattua ei tapahdu. Minun lähetteeni saa hukata ja asioita unohtaa kertoa. Minulle voi antaa vääriä tietoa. 

Kun olen kipeä, minulle voi puhua tylysti ja olla töykeä. En ansaitse kunnioitusta, olen ihmispuolikas. Sotu terveydenhuollossa, joskus potilaaksi kutsuttu. Ikävä kyllä yksi tyly hoitaja jää vaivaamaan ja pilaa päivän, jota seuraavat 10 ystävällistä, ihanaa hoitajaa eivät saa pelastettua.

Kuuntelen, kun kotona käyvät hoitohenkilöt arvostelevat kotiani ja sen sotkuisuutta. Ja samalla olen kiitollinen, että saan kotona hoitoa.

Ryntään sairaalaan, ja huonosta tilasta huolimatta minua ei haluat ottaa edes sisään, koska olen yksi potilas lisää. En pysty istumaan, mutta ei ole kuulemma petipaikkoja. En jaksa puhua ja olisin varmaan luovuttanut tylyn katseen alla, mutta puolestapuhujani ei luovuta ja aika pian olenkin petipaikalla. Katson avustajani huuliaan hänen antaessaan minusta tietoja, kaikki kuulostaa siansaksalta, enkä jaksa yrittää ymmärtää mitään niin järjellistä. Vaikka matkan varrella taphtuu vielä monta mutkaa, saan tylyä kohtelua, lääkitykseni sotketaan, mutta tapaan ihania hoitajia, hyviä lääkäreitä ja saan kuin saankin taas kuitenkin ensiluokkaiseksi katsottavaa hoitoa pilkkahinnalla.

Huokaan raskaasti avatessani jälleen seuraavaa viisisivuista Kelan lomaketta, jossa kysytään juuri samoja asioita kuin edellisessä. Ja jotka on Kelan tiedossa olleet vuosikaudet. Käyn työn kimppuun, ja onneksi olen vuosia sitten oppinut laittamaan lomakkeen kysymykset ja vastaukset tietokoneelle, josta voin pienellä editoinnilla saada nopeasti valmista. Järjestän paksun kuoren menemään Kelaan ja taivastelen taas loputonta byrokratiaa. Mutta samalla sitä, että sen tuloksena voin saada täysin ilmaista terapiaa.

Kahvitan kotisairaalaa, kotihoitoa ja terapeutteja useammin kuin ystäviä. Avustajat tietävät paremmin, missä tavarani ovat. Teen heille työvuorot ja työlistat ja kun en jaksa, he tekevät itse.

Haluan, että kotini on sen näköinen, ettei tarvitse hävetä, kun joku tulee. Uskallan kuitenkin kaiken keskellä kutsua vieraitakin. Silloin, kun aikaa ja energiaa sattuu jäämään kaikesta.

Haluan kotini olevan koti, eikä sairaala, mutta se muistuttaa sitä päivä päivältä yhä enemmän. Taistelen vastaan, laitan rakkaita esineitäni paremmin esiin. Kuvilla yritän luoda ilmapiiriä, joka muistuttaisi kotiani.

Mihin hävisi eläminen? Päätän, että nyt en unohda sitä. Sen muistaminen ja toteuttaminen vaatii paljon, mutta palkitsee. Elämä ei voi olla vain sairastamista.

Kun haluaa tämän keskellä järjestää oman miehen kanssa treffit, on jo melkoisen suuret suunnitelmat käsissä. Aikataulutus on haasteellista hoitokäyntijen ja voinnin edessä ja valitettavasti suunnitelmat välillä valuvat hiekkaa. Muttei aina - ja voi sitä riemua!

Hiljattain järjestin miehelleni yllätyssynttärit. Sain jo iloa etukäteen suunnittelusta. Oman tunnelmansa loi jo jännitys siitä, että hölösuuna lipsautaun etukäteen. Mutta iso voi sille riemulla, kun sankari sai yllätyksensä ja rakkaat ihmiset lähelleen syntymäpäivänä.

Kuinka sitten kasvattaa tuota itselleen tärkeitä, energiaa ja iloa antavia tapahtumia? Niiden ei tarvitse olla hienoja ja suuria. Joka päivä pitäisi tehdä jotain hyvää itselle. Vaikka se olisi ihana kahvi-tai lukuhetki, musiikkia tai pieni happihyppely, ovat ne kaikki murusia jotka kannattaa pistää isosti talteen. Ne ravitsevat mieltä joka päivä eikä niitä kannata lokeroida kovin kauas muistista. Ihmisen mieli helposti kaivaa ikäviä asioita ja velloo niissä erityisesti jos vointi on huono. Missä silloin ovat tämä kallisarvoisen muruset? Ne ovat aivan samassa muistilokerossa kuin ennenkin, kunhan muistaa aktivoida. Muistiin mahtuu niitä paljon lisää. Ei unohdeta elämistä.

Mitä sote tuo tullessaan? Mitä on valinnanvapaus?

Sana valinnanvapaus tuntuu juhlalta. Tuleeko se olemaan sitä, en tiedä.

Harvinaisen sairauden osaajia ja ymmärtäviä lääkäreitä on (luonnollisesti) harvassa. On turhaa ja turhauttavaa käydä lääkärissä, joka ei ymmärrä perusasioita, mitä kropassasi tapahtuu.

Yhden julkisen puolen "expertin" siirtyminen hallintohommiin saattaa vaikuttaa todella paljon lukuisten ihmisten hoitoon. Kun toinenkin saman (harvinaisen) sairauden ymmärtävä lääkäri siirtyy pois julkiselta sektorilta,  voi katastrofi olla valmis, ellei hyviä saada tilalle. Pois lähteneet ottavat pitkillä jonoilla vastaan yksityisellä puolella, mutta kuinka monella, usein sairaseläkkeellä olevalla, on varaa käydä yksityisellä lääkärillä? Ja kun tarve olisi vielä useampaan?

Julkisen ja yksityisen sektorin yhdistelmä voi tuoda mukanaan mahdollisen ongelman: kuka julkisella ottaa vakavasti yksityislääkärien tekstejä (vaikka monet tekevät itsekin sielläkin puolella töitä). On kuin yksityinen ja julkinen sektori olisi sananuottasilla, kilpailevia tahoja, eikä niiden ymmärretä  täydentävän toisiaan. Julkisen sektorin edustajat käyttäytyvät välillä kuin yksityisellä käynti olisi suuri virhe. Yksi lääkäri totesi minulle kerran, että minun pitää valita käynkö julkisilla vai yksityisillä lääkäreillä. Hän antoi ymmärtää, että julkinen on ainoa oikea kumppanini, jonka olin pettänyt käydessäni yksityisellä.

Yksityinen - enemmän kuin valinta

Osalle meistä yksityinen sektori ei ole valinta, vaan myös ainoa vaihtoehto saada oikeaa hoitoa. Kaikista harvinaisesta sairauksista ei voida tietää paljon ja aika rajaa mahdollisuuksia ottaa selvää. Siksi on järkevää, että eri sairauksien potilaat keskitetään lääkäreille, jotka titävät ko sairaudesta ja saavat / omavaat kokemusta. Muille lääkäreille mennessä heiltä kuuluttaisin asennetta ja avointa mieltä. Netti on pullollaan tietoa, saati sitten  lääkäreiden omat tutkimustietokannnat. Potilaan antama tieto on jälleen kerran kultaakin arvokkaampaa ja siihen tulisi suhtautua siten.

Useimmat potilaista ovat vielä hyvinkin vähävaraisia ja rahat yksityisiin käynteihin "revitään selkänahasta". Saati sitten kaikki lääkkeet, erityisesti ei-kelakorvattavat, joiden joukko tuntuu kasvavan koko ajan. Osa harvinaisten sairauksien hoidoista on "kokeellisia / off-label", koska tutkimustietoa on vaikea saada. Tällainen hoito on usein aina kalliimpaa, kun Kela-korvausta ei tule, eikä sitä siten huomipida kattokorvausjärjestelmässä.

Yleisien sairauksien uudet hoidot ovat tutkimuksilla todistettu; monella taholla on intressiä kustantaa tutkimukset ja potilaita on helppo saada niihin. Korvattavuus lääkkeisiin on usein suhteellisen helppo saada, koska yhteiskunnalle tulee kalliiksi suuren joukon hoitamattomuus tai huono hoito.

Tulevaisuuden sote-tilanne?

Olisi ihana nähdä tulevaisuuden sotetilanne, jossa julkinen ja yksityinen sektori oppisivat työskentelemään yhdessä, toisiaan tukien. Jossa todellinen valinnanvapaus olisi toteutettu niin, että kaikki yksityiset toimijat olisivat mukana vaihtoehtoina ja että yksityisellä käyminen olis todella paljon edullisempaa nykyiseen verrattuna. Ja että asenne muuttuisi. Kaikilla meillä ei ole tosiaan varaa valita. Jos ei ole varaa mennä yksityiselle, moni jättää menemättä lääkäriin lainkaan peläten ja uskoen (usein kokemukseen perustuen), ettei sairautta ymmärretä. Yllättävän moni saa ymmärrättömältä lääkäriltä oireilleen psyykkisen selityksen, joka voi tuntua nöyryyttävältä. Ja joka jää potilastietoihin ja "seuraa kaikkialle".

Toinen puoli on myös terveys-ja sosiaalipuolen toimiminen yhdessä. Sosiaalipuoli välillä ymmärtää ikävän huonosti terveyspuolta ja tietosuojan huomioon ottaen toivoisin näiden toimivan enemmän rinta rinnan. On kuluttavaa toimittaa todistuksia toisensa perään ja vaan todeta, että itse on se, joka loikkii kuilun yli sosiaali-ja terveyspuolen välillä. Pudoten välillä takapuolelleen - kipeästi. Raahaa tietoa, istuu palavereissa ja käyttää niin vähäisestä energiasta niin paljon. 

Toimintojen lähentämisellä ja yhdistämisellä voidaan saada paljon aikaan. Jos esimerkiksi asiakkaan luvalla lääkäri voisi keskustella vammaispalvelutyöntekijän kanssa ilman monimutkaisia lausuntopyyntöjä ja lausuntoja, joista ehkä kuitenkin puuttuu heille olennaista tietoa. Asiakas voisi jollain tavalla määritellä "millä tasolla" asioista voisi keskustella.

Enkä puhu vain yhteiskunnan rahansäästöstä. Kun vaan muistetaan myös se pikku juttu, miksi uudistetaan rahan lisäksi - yksilö, joka tarvitsee sosiaalipalveluita ja sekä julkisen että yksityisen puolen terveyspalveluita. Hänen elämäänsä oli tarkoitus helpottaa.

Periaatteenani on ollut, ettei muutoksia kannata vastustaa ja niihin kannattaa suhtautua myönteisesti ennen niiden tapahtumista. Arvostelun aika tulee kyllä. Sote-ratkaisu ei varmasti tule olemaan täydellinen, mutta toivottavasti iso askel hyvään suuntaan. Kunhan ei jää sanahelinäksi tai törmää taas johonkin kallioon, joka katkaisee tien uudistukselta.

Mitä Sadulle kuuluu?

Kirjoitin tänne Sadun tarinan maaliskuussa ja se on saanut tähän mennessä yli 24 400 lukijaa! Koska tarina herätti niin paljon kiinnostusta, ajattelimme Sadun kanssa päivittää Sadun iloiset kuulumiset.

Sadun terveysongelmathan johtuivat suurelta osin siitä, että sairaus havaittiin niin myöhään ja tapahtui niin paljon hoitovirheitä. Sadun sairastama harvinainen sidekudossairaus, Ehlers-Danlos Syndrooma (EDS), ei sinänsä ole etenevä sairaus (sidekudoksen vaurio on sama syntymästä lähtien) ja on hyvin yksilöllistä, miten se käyttäytyy iän myötä. 

Sadun sairastamaa EDS-tyyppiä pidetään lievimpänä sairauden muotona ja sillä ei onneksi ole vaikutusta elinikään. Vaikka sairauteen ei ole hoitoa, oireiden pahenemista voidaan ehkäistä ja arjessa selviytymistä voidaan helpottaa eri tavoin. Sairautta tutkitaan koko ajan, mutta kuten harvinaisissa sairauksissa yleensä, rahoituksen ja tutkittavien saaminen tutkimuksiin on haastavaa.

Kuten Sadunkin tarina todistaa, EDS ole este normaalille ja onnelliselle lapsiperheen arjelle, kuten ei moni muukaan krooninen sairaus. Sairauden harvinaisuus ja monimuotoisuus tekee siitä ongelmallisen hoitaa, mutta sen kanssa oppii elämään. Satu on elävä esimerkki siitä, ettei pidä katkeroitua eikä keskittyä vain sairauteen ja katsoa eteenpäin.

Sadun fyysinen vointi lähti muhkeaan nousuun. Toiminta- ja liikuntakyky lisääntyi ja Satu tuntee itsensä

voimakkaammaksi kuin vuosiin. Pyörätuolia ei ole tarvittu ja Satu liikkuu paljon. Lihakset ovat vahvistuneet, mikä sairaudessa on hyvin tärkeää. 

Vatsassa oleva Peg-nappi aiotaan ottaa pois, letku-ravintoa ei tarvita enää. Ruokatorvi on laajentunut niin, että suun kautta syöminen onnistuu normaalisti. Satu nauttii siis myös ihanista makuelämyksistä ja ruokahetkien jakamisesta rakkaiden kanssa. Tämäkin on valtava muutos elämässä ja tuo paljon nautintoa.

Haasteita riitti kuitenkin perheessä ja valitettavasti avioliitto alkoi rakoilla ja ero on vireillä. Nyt elämässä on uusi vaihe ja Satu on löytänyt eron jälkeen uuden ihmisen rinnalleen ja on onnellinen.

Arjessa on edelleen haasteita, ainakin toistaiseksi Satu on on lähivanhempi ja asuu yksin neljän lapsen kanssa, asunto on myynnissä ja uusi etsinnässä. Valoa arjessa kuitenkin riittää: Satu ammentaa lapsista ja uudesta rakkaudesta valtavasti voimaa ja iloa.

Elämä jatkuu. Satu elää tässä hetkessä, eikä halua katsoa taaksepäin. Sadun sanoin: "Koen, että olen saanut uuden mahdollisuuden elää, haluan elää ja nauttia joka hetkestä!"

Sotessa ryvetään - syteen vai saveen?

Ja taas kuohuu soten ympärillä. Onko kyse alueuudistuksesta vai terveys-ja sosiaalipalvelujen uudistamisesta? Voiko toista tehdä ilman toista? Vai olisiko kuntauudistus pitänyt tehdä ennen sotea?

Sipilä on selkeästi päättänyt, että tämä hallitus jättää jälkeensä PÄÄTÖKSIÄ. Ja tietysti mahdollisimman hyviä. Ja nopealla aikataululla. Edellisen hallituksen mainetta ei haluta.

Yritysjohtajana hän "rynnii" päätöksiä läpi - hyvä ja / tai huono. Aikataulut on ennätysmäiset kireät, mihin ei ole totuttu politiikassa.

Hyvä, että saadaan päätöksiä. Hyvä, että talous (toivottavasti) elpyy mahdollisimman nopeasti.

Sipilä kertasi tänään moneen kertaan, että tällä sote-uudistuksella saavutetaan tavoitteet palvelujen parantamisessa, rahan säästämisessä ja ettei verot nouse tämän vuoksi. Kokoomus toistaa yhdenvertaisten palvelujen tavoitetta, jota heidän mielestään tällä ei saavuteta.

Pienen potilaan asemassa toivoisin tietenkin potilaan näkökulman ja palvelujen parantamisen olevan mahdollisimman korkealla sijalla, vaikka ymmärrän rahansäästönkin merkityksen.

Sipilä on oikeassa, ettei kyse ole luvusta, kuinka moneen alueeseen maa jaetaan. Onhan sen ympärillä paljon enemmän. Voin myös uskoa, että tuolla luvulla voi olla minulle vähäisempi merkitys kuin Pohjois-Suomen syrjäseudulla asuvalle, sotepalveluita tarvitsevalle henkilölle.

Kuten kaikki muutkin äänesteäjät, seuraan tätä näytelmää sivusta, toivoen, että mahdollisimman viisaat päät on lyöty yhteen ja ettei hätiköiden tehdä huonoa ratkaisua. Arveluttaa myös, että sanotaan, ettei olla tekemässä kuntauudistusta, mutta haluataan purkaa kuntayhtymät ja vaikuttaa aluehallintoon. Haukataanko liian suuri pala? Vai onko tätä mahdotonta tehdä ilman aluehallintoon koskemista?

Yksityisen ja kunnallisten palveluiden välinen kuilu on myös merkittävä asia. Nyt työssäkäyvät tai ovat työterveyshuollon piirissä ja muut ovat sen varassa, miten hyvin omalla paikkakunnalla pääsee hoitoon. Yksityisen ja julkisen hoidon suhteeseen törmätään myös EU-tasolla. Suomessa sairausvakuutetulla on oikeus hakeutua hoitoon EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin saamaan hoitoa sairauteensa. EU-lainsäädäntö edellyttää, että EU-maassa annettu kiireetön(kin) sairaanhoito pitäisi saada samaan hintaan kuin kotimaassa. Siitä voi hakea jälkikäteen korvausta. Lähtökohtana on, että hoidosta korvataan sen verran kuin hoito olisi maksanut Suomessa. Korvausta voi saada ainoastaan hoidosta, joka Suomessa julkisen terveydenhuollon piiriin. EU-maissa toimivia terveydenhuollon palveluntuottajia ei yleensä ole mahdollista erottaa julkiseen ja yksityiseen terveydenhuoltoon samalla tavalla kuin Suomessa. Muualla Euroopassa terveydenhuollon palveluntuottaja voi toimia samanaikaisesti sekä julkisena että yksityisenä palveluntuottajana. Jos potilas on hakeutunut EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä itse hoitoon, hänellä on oikeus saada hoitokustannuksista sairaanhoitokorvauksia (nk. Kela-korvaus) samaan tapaan kuin Suomen yksityisessä terveydenhuollossa annetusta hoidosta eli huomattavan vähän.

Korvattavuuden muutos edellyttäisi suurta muutosta yksityisten palveluiden korvattavuuteen, jota Suomi ei ole ollut halukas tekemään. Esimerkiksi harvinaisen sairauden osalta ymmärrän erityisen hyvin tarpeen ja kiinnostuksen hakeutua ulkomaisten asiantuntijoiden hoitoon. Heitä voi olla hyvinkin harvassa. Pienessä massa harvinaisia sairauksia sairastavia on niin vähän, että tiettyyn sairauteen erikoistuneita ei ehkä ole tai niitä on todella vähän. Ennakkoluvalla ulkomaille voi hakeutua hoitoon, jos Suomessa ole tarvittavaa osaamista. Tämä ei ole yhden lääkärin päätettävissä.

Vieläkin mietin, että vaikka kuntauudistus on toisaalta vähemmän tärkeä, olisiko se kuitenkin pitänyt tehdä ensin ja luoda pohja sotelle. Ja miten palvelut paranevat. Myös sen Pohjois-Suomalaisen silmissä.

KOSKETUKSEN VOIMA - koukussa oksitosiiniin

Imen voimaa kosketuksesta. Tunnen, kuinka halaus siirtää minuun voimaa. Läheisyys tuo lohtua, eikä olo ja mieli tunnu niin pahalta. En ole yksin. Minusta välitetään. Lohduttava silitys tai kädestä pitäminen kivun hetkellä saa tilanteen tuntumaan vähemmän raskaalta. Joku kihelmöivä tunne päässä. Hyvän olon tunne kaiken keskellä? Onko se mahdollista?

Kosketuksella on ihmeellinen voima. Ihmiset rakastavat olla hierojalla. Vaikka kipeän kohdan hierominen aiheuttaisi lievää kipua, sen kestää, kun kosketus tuo päinvastaisen reaktion. Vaikka saman työn tekisi hierontakone, on käden kosketuksella oma taikansa.

Kaikki janoavat kosketusta. Toisen kosketus tuntuu hyvältä, ikään kuin kosketuksen välityksellä välittyisi jotakin ihanaa.

Läheisyys ja kosketus lisäävät terveyttä - oikeasti!

Ruotsalainen tutkija Kerstin Uvnäs Moberg on tehnyt tutkinut kosketuksen "voimaa" ja kirjoittanut aiheesta kirjan Rauhoittava kosketus. Hän on tutkimuksissaan todennut kosketuksen rauhoittavan ja selittää sitä kosketuksen tuottamalla oksitosiini-hormonilla, jota on kutsuttu myös "rakkaus- tai mielihyvähormoniksi". 

Kosketus ja hieronta vapauttavat oksitosiinia, samoin kuin myös kaikki mielihyvän tunteeseen liittyvät asiat. Sitä on pidetty paljon seksiin ja äiti-lapsi -siteeseen liittyvänä hormonina, mutta se on paljon enemmän. Oksitosiini vahvistaa ihmisten välistä kiintymystä ja luottamusta toisiinsa. Oksitosiinia pidetään hormonina, joka tekee meistä sosiaalisia. Oksitosiinin tiedetään lisäävän myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.


Sairastavana ihmisenä minun on helppo uskoa, että kosketuksen positiivinen on todistettu muullakin kuin tunnetasolla. Toisen rauhoittava silitys tuntuu vievän paljon pahaa tunnetta pois. Joskus kosketus voi olla pieni ja silläkin voi olla suuri merkitys.

Läheisen koskettaminen

Toisen henkilön on usein vaikea myötäelää lähimmäisen sairautta. Sairastavan tunteita ja olotilaa ei voi kukaan ymmärtää paremmin kuin saman kokenut henkilö. Tästä voi seurata kommunikaatio-ongelmia.

Joskus kosketus on parempi kuin sanat. Se kertoo sairastavalle välittämisestä, hoitamisesta ja välittää lämpöä ja rakkautta toiseen. Pahalla hetkellä useat henkilöt kokevat toisen kosketuksen auttavan oireisiin, se voi tehdä kivun tunteen pienemmäksi ja rentouttaa. Kosketus voi olla silittämistä, hierontaa, kädestä pitämistä - mitä vain. Pienet suukot, halaukset, silittely tai kädestä pitäminen voivat kommunikointina monessa tilanteessa toimia paljon sanoja paremmin. Ja joskus vaan sanoja ei löydy tai niitä ei ole.

Suomessa kosketusta pidetään ihmissuhteissa kuuluvan lähinnä vanhempien ja lasten sekä pariskuntien välillä.Ystävyyssuhteisiin voi koskettaminen kuitenkin kuulua hyvin luonnollisesti. Halaaminen, hieronta tai silittely ovat ehkä muualla luonnollisempi osa ystävyyssuhteita. Tottuttuihin tapoihin on vaikea tehdä muutosta, mutta ehkä sairas-terve asetelma antaa tähän ihanan tekosyyn! 

Sairastavana on tärkeää kertoa lähimmäisille, miltä kosketus tuntuu missäkin tilanteessa. Toiset eivät kipuhetkellä halua ketään lähelleen ja toiselle kosketus tuo paljon lohtua. Kun tuntuu siltä, että kädestä pitäminen tuntuisi hyvältä, voi vaikka itse tarttua toisen käteen. Lempeä hieronta voi laukaista suuremmankin jännityksen perustumatta hieronnan voimakkuuteen. Kosketus lähentää ja viestittää välittämisestä. Kumpaankin suuntaan.

Kosketus osana sairaanhoitoa?

Kosketusta on käytetty vähän sairaanhoidon hoitohenkilökunnan, lääkärien ja hoitajien, toimesta. En tiedä kuinka paljon tätä käsitellään hoitohenkilökunnan koulutuksessa. Lapsille tätä kuitenkin tehdään - miksi ei myös aikuisille? Onko tämä kulttuuriimme liittyvä ominaisuus vai yleismaailmallinen ilmiö? Joissakin tutkimuksissa on tosin todettu, että oksitosiinin eritys edellyttää tunnesidettä henkilöön. Itse uskon, että jos hoitohenkilö osaa lukea asiakasata oikein ja vaistota, onko kosketus tilanteessa hyvä vai huono, sillä voi olla hyviä vaikutuksia. 


Tätä lääkkeetöntä hoitomuotoa ei kannata aliarvioida. Sairaiden joukossa on paljon sellaisia, jotka asuvat yksin, eikä heillä ole mahdollisesti jatkuvaa kontaktia lähimmäisiin. Sairaus on seurana pelottava peikko, eikä ole ketään, kenen kainaloon käpertyä. Kuka näitä ihmisiä silittää? Kuka pitää heitä kädestä? Vapaaehtoistoiminnassa tätä voisi korostaa. Kotisairaanhoitajilla on tiukka aikataulu, mutta he saattavat ehkä olla niitä ainoita, jotka näkevät sairastavan säännöllisesti ja usein.

Kipu ja kosketus, läheisyys

Desmond Morris toteaa kirjassaan Intimate behavior (Läheiskäytös), että kosketus on ainoa, jota käytämme saadaksemme ja antaaksemme lohdutusta. Kädestä pitäminen, halaaminen. Kulttuurissamme koskettamisen ja fyysisen läheisyyden merkitystä laajemmin ei ole oivallettu. Kosketus vaikuttaa toisin kuin sanat ja / tai tehostavat sanoja.

Kosketus voi tuntua voiman lähteenä, ikään kuin toisesta siirtyisi voimaa itseen. Läheisyys on usein yksi suuri tekijä onnellisuudessa ja vaikeassa tilanteessa annetussa empatiassa. Kosketus antaa meille takaisin ihmisyyttä, jonka voimme kokea vähentyneeksi vaikeassa kiputilanteessa.

Kosketus vaikuttaa kipuun konkreettisesti. Kosketuksen aikaansaamat hermoimpulssit kulkevat paksuja hermosäikeitä pitkin ja sivuuttavat kivun aiheuttamat impulssit, jotka kulkevat ohuita hermosäikeitä pitkin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä totetaa artikkelissaan Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni: "Hellät kosketukset kulkevat syvälle aivoihin alueel­le, jossa ihminen muodostaa kokonaiskuvaa kehostaan ja itsestään. Ihminen tarvitsee hitaita kosketuksia, jotka kulkevat syviä hermosäikeitä pitkin ja kertovat, että minä olen hyvä. Se parantaa stressin säätelyä, laskee verenpainetta ja lievittää kipua. Samalla se saa ihmiset luottamaan toisiinsa ja uskomaan toisistaan hyvää."

Kovaa kipua kosketus ei täysin poista, mutta rauhoittaa ja tuo myönteisiä tunteita vaikeina kipuhetkinä. Kädestä pitämisellä ja/tai silittelemisellä voi olla suuri vaikutus. Toisen ihmisen välittäminen ja lähellä oleminen voi tehdä olon siedettävämmäksi ja poistaa tunnetta, että on täysin yksin kivun kanssa. 

Olisin tosin varmaan yhtä koulussa oksitosiiniin, vaikka olisin terve. Kipu - mikä ihana tekosyy!


Halataan kun tavataan!
____________________


Desmond Morris: Intimate behavior (Läheiskäytös)
Kerstin Uvnäs Moberg: Rauhoittava kosketus. Lastenpsykiatri: ”Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni”

Hyvä Terveys: Hyvä mieli hormoneilla