perjantai 6. marraskuuta 2015

Sotessa ryvetään - syteen vai saveen?

Ja taas kuohuu soten ympärillä. Onko kyse alueuudistuksesta vai terveys-ja sosiaalipalvelujen uudistamisesta? Voiko toista tehdä ilman toista? Vai olisiko kuntauudistus pitänyt tehdä ennen sotea?

Sipilä on selkeästi päättänyt, että tämä hallitus jättää jälkeensä PÄÄTÖKSIÄ. Ja tietysti mahdollisimman hyviä. Ja nopealla aikataululla. Edellisen hallituksen mainetta ei haluta.

Yritysjohtajana hän "rynnii" päätöksiä läpi - hyvä ja / tai huono. Aikataulut on ennätysmäiset kireät, mihin ei ole totuttu politiikassa.

Hyvä, että saadaan päätöksiä. Hyvä, että talous (toivottavasti) elpyy mahdollisimman nopeasti.

Sipilä kertasi tänään moneen kertaan, että tällä sote-uudistuksella saavutetaan tavoitteet palvelujen parantamisessa, rahan säästämisessä ja ettei verot nouse tämän vuoksi. Kokoomus toistaa yhdenvertaisten palvelujen tavoitetta, jota heidän mielestään tällä ei saavuteta.

Pienen potilaan asemassa toivoisin tietenkin potilaan näkökulman ja palvelujen parantamisen olevan mahdollisimman korkealla sijalla, vaikka ymmärrän rahansäästönkin merkityksen.

Sipilä on oikeassa, ettei kyse ole luvusta, kuinka moneen alueeseen maa jaetaan. Onhan sen ympärillä paljon enemmän. Voin myös uskoa, että tuolla luvulla voi olla minulle vähäisempi merkitys kuin Pohjois-Suomen syrjäseudulla asuvalle, sotepalveluita tarvitsevalle henkilölle.

Kuten kaikki muutkin äänesteäjät, seuraan tätä näytelmää sivusta, toivoen, että mahdollisimman viisaat päät on lyöty yhteen ja ettei hätiköiden tehdä huonoa ratkaisua. Arveluttaa myös, että sanotaan, ettei olla tekemässä kuntauudistusta, mutta haluataan purkaa kuntayhtymät ja vaikuttaa aluehallintoon. Haukataanko liian suuri pala? Vai onko tätä mahdotonta tehdä ilman aluehallintoon koskemista?

Yksityisen ja kunnallisten palveluiden välinen kuilu on myös merkittävä asia. Nyt työssäkäyvät tai ovat työterveyshuollon piirissä ja muut ovat sen varassa, miten hyvin omalla paikkakunnalla pääsee hoitoon. Yksityisen ja julkisen hoidon suhteeseen törmätään myös EU-tasolla. Suomessa sairausvakuutetulla on oikeus hakeutua hoitoon EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin saamaan hoitoa sairauteensa. EU-lainsäädäntö edellyttää, että EU-maassa annettu kiireetön(kin) sairaanhoito pitäisi saada samaan hintaan kuin kotimaassa. Siitä voi hakea jälkikäteen korvausta. Lähtökohtana on, että hoidosta korvataan sen verran kuin hoito olisi maksanut Suomessa. Korvausta voi saada ainoastaan hoidosta, joka Suomessa julkisen terveydenhuollon piiriin. EU-maissa toimivia terveydenhuollon palveluntuottajia ei yleensä ole mahdollista erottaa julkiseen ja yksityiseen terveydenhuoltoon samalla tavalla kuin Suomessa. Muualla Euroopassa terveydenhuollon palveluntuottaja voi toimia samanaikaisesti sekä julkisena että yksityisenä palveluntuottajana. Jos potilas on hakeutunut EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä itse hoitoon, hänellä on oikeus saada hoitokustannuksista sairaanhoitokorvauksia (nk. Kela-korvaus) samaan tapaan kuin Suomen yksityisessä terveydenhuollossa annetusta hoidosta eli huomattavan vähän.

Korvattavuuden muutos edellyttäisi suurta muutosta yksityisten palveluiden korvattavuuteen, jota Suomi ei ole ollut halukas tekemään. Esimerkiksi harvinaisen sairauden osalta ymmärrän erityisen hyvin tarpeen ja kiinnostuksen hakeutua ulkomaisten asiantuntijoiden hoitoon. Heitä voi olla hyvinkin harvassa. Pienessä massa harvinaisia sairauksia sairastavia on niin vähän, että tiettyyn sairauteen erikoistuneita ei ehkä ole tai niitä on todella vähän. Ennakkoluvalla ulkomaille voi hakeutua hoitoon, jos Suomessa ole tarvittavaa osaamista. Tämä ei ole yhden lääkärin päätettävissä.

Vieläkin mietin, että vaikka kuntauudistus on toisaalta vähemmän tärkeä, olisiko se kuitenkin pitänyt tehdä ensin ja luoda pohja sotelle. Ja miten palvelut paranevat. Myös sen Pohjois-Suomalaisen silmissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti