sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Yes - sairaalasta kotiin! Kurkistus sailaala-aikaan

Pääsin hiljattain kotiin sairalasta kolmen ja puolen viikon jälkeen. Tunne oli uskomaton. Tuossa ajassa laitostumisen tunne alkoi vallata ja normaali elämä tuntui kaukaiselta.

Pohdin sairaalassa liikaa muiden sanoja. Kipeänä pienetkin asiat voivat saada suuren merkityksen. Jonkun sanoma lause voisi eri olosuhteissa tuntua täysin erilaiselta ja tuossa tilanteessa sitä jää ruotimaan ja löytää siitä moninaisia merkityksiä. Tietyille asioille herkistyy ja elämä helposti pyöriikin niiden ympärillä.

Joillekin sairaalassa huoneen jakaminen järeiden ihmisten kanssa ei tunnu vaikealta, mutta itselleni se on aina ollut henkisesti haastavaa. Jos vielä ei pääse vuoteesta ja huoneesta pois, kaikki puhelinkeskustelut ja omien vieraiden kanssa kanssa käydyt keskustelut ovat myös kaikkien kuultavissa. Yritin unohtaa tämän; puhelut ja vierailut kun tuntuivat välillä olevan se järjissään pitävä voima. 

Tapasin reissullani suuren määrän lääkäreitä. Jotkut jäivät mieleen erittäin hyvinä, jotkut hyvinä ja jotkut ei niin hyvinä. Mikä tekee lääkäristä hyvän? Huomasin, että eri tilanteissa lääkärien eri puolet painottuivat; joissakin tilanteissa paras lääkäri paneutui syvälle diagnostiikkaan ja analysoi hoitovaihtoehtoja ja toisessa tilanteessa lääkärin empatian puuttuminen ja kylmä käytös teki siinä tilanteessa hänestä silmissäni huonon ja lämpimästi käyttäytyvästä taas hyvän. Olin todella onnekas - tapasin myös mutaman lääkörin, jossa yhdistyi molemmat hyvät ominaisuudet ja nuo hetket sain parasta mahdollista hoitoa ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Koko ajan ei tarvinnut keskittyä siihen, että lääkäri osaa ottaa kaikki asiat huomioon. Luottamus syntyi puoleswa minuutissa ja keskityin lepäämiseen. Ihailen todella tuollaista ammattitaitoa!

Jotkut hoitajat jäivät myös mieleen todella hyvin. Vaikka mielikuvat joistakin päivistä ovat huterat, sieltä nousee mielikuvat ystävällisistä ilmeistä ja sanoista. Kokonaismuistot muuten kamalien päivien osalta muuttuvat paljon positiivisemmaksi kun hyvä kohtelu liitetään mukaan. 

Olin myös konkreettisesti eri sairaaloissa ja eri osastoilla. Kun edessä koko ajan sama näkymä, on näkymällä väliä. Väliverhojen tuijottaminen päivätolkulla tuntuu erilaiselta, kun ne ovat uudet ja kirkkaat ja tilat ovat hienot ja toimivat. Toisaalla seinien rapistuneet kohdat piirtyivät muistiin ja nuhruisuus sai tuntemaan itsensä ehkä vähän vielä sairaammaksi. Ankeissa tiloissa oleminen tuntui enemmän rangaistukselta, olemista ikävässä paikassa, josta ei voi lähteä pois. 

Yhtenä päivänä iski pahempi itkunpurkaus. Pieni asia laukaisi itkun, jolle ei heti tullut loppua. Hoitaja lohdutti ja oli hyvin ymmärtäväinen, mutta lääkäri hämmästyi ja ihmetteli itkemistä suuresti. Itku helpotti tilanteessa ja tuntui täysin luontevalta reaktiolta, jolle en voinut mitään. Lääkärin reaktio sen sijaan tuntui oudolta. Joillekin sairaalassa itkeminen on ilmeisesti kuitenkin "tabu" ja outoa, vaikka tuntuu täysin luontevalta. Ruumis kärsii, väsymys ja lääketokkura sekoittavat pään, eikä mieliala taivaissakaan lentele. Hoitajan kuniaksi täytyy sanoa, että hän otti tosissaan lohduttamiseni ja työnsi muut tehtävät sivuun. 

Aika menee nopeasti sairaalassa kun on todella kipeä. Hyvä parantumisen merkki on, kun aika tulee pitkäksi. Kun vointi parani, tuntui sairaalassa oleminen yhä pahemmalta. Tämä teki henkisesti raskaaksi olemisen sairaalassa, koska vointi kuitenkin sen vielä vaati.Vihdoin onneksi minullekin koitti hetki, jolloin kotiutuminen oli totta. Siitä alkoikin uusi haaste: kuntoutuminen kotona ja sopeutuminen heikon ruumiin rajallisuuteen. 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Sote-uudistus - meidän parhaaksi?

Nyt vihdoin on saatu jonkinlainen sopu sote-ratkaisusta. Edelleen julkisuuteen tulevat tiedot ovat aika epämääräisiä kansalaisen näkökulmasta, mutta eivät kai tässä vaiheessa voi muutakaan olla.

Tämä on tosin vaan taas notkahdus eteenpäin. Nyt vasta luodaaan tulevaisuuden toimijoita. Toteutus on vielä ihan auki, kuten esimerkiksi rahoitus, joka takaa koko uudistuksen onnistumisen. Välillä on tuntunut, että asiakas Matti Meikäläinen ei olisi voinut olla kauempana uudistuksen suunnittelusta, vaikka juuri hän oli se kaiken alku ja syy, miksi tämä tehdään.


Sosiaali-ja terveyspalvelujen yhdistyminen

Parhaimmalta kuulostaa se, että terveys-ja sosiaalipalvelut saataisiin samalta "luukulta". Meille monisairaille ja sekä terveys-että sosiaalipalveluja tarvitsijoille tämä on huippuhyvä uutinen. 


Se, mitä ei voida ikinä mitata rahassa, on sairaiden ja heikkojen jostain puristama energia, jolla he yrittävät luovia sosiaali-ja terveyspalveluiden viidakossa. Siinä viidakossa  kukaan ei oma-aloitteisesti ojenna auttavaa onjenkortta, jolla selviäisi viidakon läpi poimien itselleen tarpeelliset hedelmät kivikkoisen lopun varrelta ja tuntisi itsensä vielä ehjäksi maaliin päästyään. Moni jää ilman hedelmiä, koska ei tiedä, mitä poimia ja on silti oksien raapima. Ei ihme, että joka vuosi jää sosiaalietuuksia paljon hakematta - ja saamatta. Ihmiset eivät siis tiedä, mihin ovat oikeutettuja, mutta on paljon myös niitä, jotka ovat vain liian väsyneitä ja/tai sairaita hakeakseen niitä. Jos nämä väliinputoajat pelastetaan ja sairaiden energiaa säästetään itsensä hoitamiseen, voittavat kaikki. 


Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollom lähentyminen

Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon lähentyminen on myös erinomainen uutinen. Tämäkin on myös yksi kuilu, jonne moni putoaa. Terveyskeskuslääkärit vaihtuvat jatkuvasti, eivätkä lääkärit ehdi perehtyä potilaiden kokonaistilanteeseen. 

Omalääkäriajatus toimii harvassa paikassa, kuten varmaan oli suunniteltu: lääkäri tuntisi potilaan ja potilas lääkärin. Tavalliset puhelinkeskustelut terveyskeskuslääkärin ja erikoissairaanhoidon välillä tuntuvat olevan täysin outo asia, paperikonsultaation kynnys on korkeampi ja se vie aikaa sekä juoksuttaa potilasta. Eri paikoissa ravaaminen on jo ajallisesti, rasitukseltaan ja matkakuluissa yhteiskunnalle ja potilaalle suuri kustannus. Sairastuneen ihmisen ajan ja energian käyttöä ei vaan kukaan yleensä huomioi, eikä ymmärrä sen arvoa. Kelan maksamien matkakustannusten määrä on sentään päättäjillekin selkeä summa. Käyntejä erikoissairaanhoidossa tarvitaan edelleen, mutta näiden tahojen saumattomampi yhteistyö ja potilaan pomputtamisen lopettaminen tältäkin osalta olisi suuri parannus. 


Lähialueen osaaminen kuntayhtymillä?

Omassa kunnassa asoista päättämisessä on etuna paikallistuntemus. Sama sosiaalityöntekijä saattaa pikkukunnassa käsitellä asiakkaan kaikki etuudet tai vähintään tuntea kokonaistilanteen ja esimerkiksi tietää minkälaisia kuljetuspalveluja juuri tuon 
kunnan alueella on tarpeen. Asiakas tunnetaan yleensä henkilökohtaisesti ja myös 
asiakkaan kynnys ottaa yhteyttä on pieni. Jos palvelu siirretään kauemmaksi, voi tilanne 
olla eri. Toisaalta tämän hetken sote-ratkaisu ei paljon valaise asiaa: mitä käytännössä tarkoittaa kuntayhtymien toteutusvastuu?


Yhdenmukainen kohtelu joka paikassa

Jos yhdenvertaisuuden tavoite toteutuu, ollaan jo tekemässä historiaa. Eri sairaanhoitopiireillä on huomattavan eri käytäntöjä,ja jopa Kela kohtelee ja tulkitsee eri tavalla säännöksiä eri puolella maata. Kuntoutuksen toteutus ja apuvälineiden myöntäminen vaihtelee paljon, ja näillä on hyvin olennainen merkitys sekä potilaan että yhteiskunnan näkökulmasta. Tieto epätasa-arvoisesta kohtelusta on nykyään potilaiden tiedossa, vertaistukiryhmät ja some- keskustelut levittävät tietoa aivan eri tavalla kuin ennen. Läpinäkyvyys ja samanlainen lakien ja sääntöjen noudattaminen olisi ehdottoman tärkeää uudistuksen toteutuksessa.


Tarvitaanko kunnan hallintotyöntekijöitä?

Jos kuntayhtymä on hallintohimmeli, mitä ovat ko asioiden kanssa painivien kunnan päättäjien ryhmä? Mitä jää jäljelle kunnan päättäjille? Paljon on tietysti kunnassa muitakin asioita, mutta sote-asiat ovat suuri pala kakkua. Ehkä he siirtyvät kuntayhtymiin tai tekevät kunnasta käsin sinne töitä. Kansalaiset kuitenkin valitsevat ihmiset kunnallispolitiikkaan ja sen mahdollinen osittainen alasajo on suuri asia.

Kuntayhtymän päätöksenteosta käytännössä ei vielä liene mitään tietoa, mutta voisi kuvitella, että keskitetty sote-asioista päättäminen 19 kuntayhtymässä vie väistämättä 
päätöksentekoa kauemmaksi kuntalaisista. Aika näyttää, miten tämä ratkaisu käytännössä toimii. 


Ihmisten pitäminen toiminta- ja työkuntoisina mahdollisimman hyvin pitäisi olla kaikkien intressi. Ehkä tässä voisi otta oppia uudesta Op-Pohjolan Omassiraalasta; miten tehokkaasti saadaan byrokratiaa ja välikäsiä vähentämällä ihminen nopeammin mahdollisimman hyvään kuntoon ja mahdollisesti työelämään. Ja paljon vähemmillä kustannuksilla.

Uudistuksella on paljon erittäin kunnianhimoisia ja hyviä tavoitteita. Aika näyttää miten nämä toteutuvat käytännössä.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sattuu! - mikä avuksi?

Hirveä kipu! Taas. Jokainen liikahdus on kuin puukolla pistettäisiin. Lääkkeiden sumentama pää liekeissä olevan kropan armoilla. Vai onko sittenkään?



Kerron tässä omia huomioitani ja keinoja sekä myös muiden selviytymiskeinoja kroonisen kivun kanssa. Kerron myös (internetin kautta) tekemästäni kyselystä, johon vastasi 49 kipukroonikkoa ja joka paljasti osittain yllättäviäkin asioita. 

Jokaisella kroonisesta kivusta kärsivällä on varmasti omat niksinsä ja tarinansa, miten selvitä tästä ikävästä elämänkumppanista. Jokaiselle toimii omat keinot, niin kuin lääkkeetkin, mutta toisten keinoista voi saada vinkkiä omasta arjesta selviytymiseen. Kukaan muu kuin toinen kivusta kärsivä ei voi todella tietää, mitä on elää kivun kanssa.

Itselleni tosiasia on, että pahimmassa kivussa en pysty edes miettimään keinoja ja pääasia on selviytyminen. Sinä hetkenä haluan kuulla toisen(kin) sanomana, että selviän ja jaksan ja että kipu menee ohi jossain vaiheessa, niin kuin aina ennenkin. Hienot teoriat ja monet keinoni kivun sietämiseen eivät pahimmassa tilanteessa välttämättä auta. Kylmäpakkausta toisen perään, lääkettä, kyyneleitä ja uskoa, että huominen saapuu kivuttomampana. Tai edes seuraava tunti.


Kun joku tepsii, mikä se on?


Ensimmäinen asia, jota minulle toistetaan ja itse toistan: hengitä, hengitä, hengitä.  Sisään, ulos. Sisään, ulos. Välillä yritän huulirakohengitystä, jossa uloshengitys tapahtuu pitämällä suuta hiukan auki ja hengittämällä ulos pienestä huuliraosta. Tapahtuipa hengitys miten vain, tärkeintä on keskittyä hengitykseen kivun sijaan. Ja se että muistaa hengittää. Hengityksen pidättäminen on luonnollinen reaktio.

Joskus ja joillakin auttaa ajatus hengittää kipualueeseen / sen kautta ulos. Tavallaan se on nurinkurista, keskittää huomiota kipupaikkaan, mutta voi toimia. 

Pahassakin kivussa voi auttaa ja onnistua yksinkertainen omien aistien havannointi. Vain se, että kuulee kellon tikittävän tai näkee lampussa pölyä. Sekin siirtää jo aktiivisen havannoinnin pois kivusta ja itsestä. Tämä ei vaadi erityistä keskittymistä eikä ponnisteluja.

Sitten rentoutus. Onko se mahdollista? Aina ei. Mutta aina voi yrittää. Hengitys on rentoutukseen helpoin tie. Olen itse etsinyt meditaatiosta apua, kun en enää ole pystynyt menemään joogaan. Ennen jooga oli ainoa keino, jolla pystyin rentoutumaan. Joogan yksinkertaisia liikkeitä pystyn tekemään kotona, mutta en kovan kivun aikana. Minulla on puhelimessa meditaatioharjoituksia ja pidän aina kuulokkeita mukana, esimerkiksi 
automatkalla yritän rentoutua meditaation avulla. Nykyään on netissä, kirjoissa sekä edullisia tai ilmaisia tableteille ja puhelimille ladattavia meditaatioharjoituksia (ks. linkit lopussa).
 
Meditaation on tutkimuksissa todettu säännöllisesti harjoitettuna vaikuttavan aivoihin positiivisesti ja vähentävän kivun lisäksi stressiä ja masennusta. Meditaatio ei paranna kipua, mutta opettaa reagoimaan siihen paremmin. Se pienentää kipua myös stressin ja univaikeuksien vähenemisen kautta. Joissakin tutkimuksissa meditaation on todettu vähentävän kipua jopa 40 %. 

Oma lempilauseeni yhdestä meditaatioharjoituksesta on kuvitella hengittävänsä elämää sisään koko vartaloon. Tällöin tunnen olevani elävä olento kärsivään ruumiin sijaan. Minussa virtaa elämää.

Myötätunto itseä kohtaan on asia, jonka kohtaan kivun kanssa uudelleen ja uudelleen. Tunteena myötätunto itseään kohtaan ei eroa myötätunnosta muita kohtaan. Jotta tuntisi myötätuntoa muita kohtaan, on huomattava, että toinen kärsii. Tällöin tunnemme lämpöä, huolenpitoa ja halua auttaa kärsivää henkilöä. Myötätunto itseään kohtaan on samalla tavalla hyväksyvää huolenpitoa kärsivää kohtaan. Hyväksymme virheemme, emmekä tuomitse. Huomioimme pahan olon, emmekä tukahduta sitä tai yritä sivuuttaa sitä. Yritämme löytää tapoja, joilla voimme lohduttaa itseämme.

Kroonisen kivun osalta ajattelen myötätunnon itseä kohtaan olevan esimerkiksi sitä, että sallimme ja hyväksymme kivun aiheuttamat muutokset ja rajoitukset elämässämme. Emme ole aiheuttaneet sairauksiamme, emmekä ole niihin syyllisiä. Myötätunto itseä kohtaan pitää kuitenkin erottaa itsesäälistä. Myötätunto ei ole sääliä. Voimme oppia lohduttamaan itseämme. Voimme palkita itsemme kivun kanssa elämisestä ja pitää itsestämme hyvää huolta. Itse uskon, että tämän sisäistäminen vähentää taakkaamme kivun kanssa.
 

Tekemässäni kyselyssä 49 kroonisesta kivusta kärsivää arvioivat kivun hoitokeinoja ja kertoivat omia niksejään

 
Kivun hoitoa koskevassa kysymyksessä annettiin vaihtoehtoja kivun hoitoon ja pyydettiin arvioimaan tämän hoidon tulosta. Vastanneet arvioivat seuraavia vaihtoehtoja: liikunta, fysioterapia / hieronta, lymfaterapia, lääkehoito, vitamiinihoito / muu itselääkitys, kuuma-/kylmähoito, rentoutus, meditaatio, akupunktio, apuvälineet, kipualueen suojelu, alkoholi, henkinen tuki, ruokavalio, huomio muualle ja mielihyvän etsiminen. Lisäksi he saivat kertoa omista keinoistaan.

Selvästi parhaiten henkilöt arvioivat saavansa hyötyä levosta. Yli puolet arvioi saavansa siitä paljon hyötyä. Levon merkitystä ei siis voi koskaan vähätellä. Itse huomaan meneväni usein kipuisena päiväunille (ilman kipulääkettä) ja herääväni kivuttomampana. Levon ja rasituksen sopivan suhteen löytäminen ja ylläpitäminen onkin varmaankin monelle (myös minulle!) suuri haaste. Toinen asia on pystyä järjestämään riittävä määrä lepoa ja minimoida kivun aiheuttamien univaikeuksien mukanaan tuoma rasitus.
Krooninen kipu voi luonnollisesti johtua monesta syystä ja tavoiteltava levon ja rasituksen määrä vaihtelee. Monilla liika rasitus näyttäisi pahentavan kipua ja lepo taas lievittävän sitä. Lepo on siis kultaakin arvokkaampaa ja muistettava erilaisten päivien SUUNNITTELUSSA, tavallisessa arjessa ja epätavallisena päivänä. Kuitenkin pelkkä lepo on yleensä huono, ruumis kaipaa myös SOPIVASTI rasitusta. Mikä on sopiva määrä ja millainen rasitus; tämä riippuu jokaisesta itsestään, kunnosta, sairauden laadusta jne. Itselläni meni pitkään ymmärtää, ettei kukaan muu voi kertoa minulle, paljonko pystyn rasittamaan itseäni ja paljonko ja missä tilanteissa tarvitsen lepoa. Suunnittelu vähentää myös stressiä, joka taas lisää kipua ja unettomuutta.
Kipu ja univaikeudet muodostavat myös oman noidankehän. Asiantuntijoiden mukaan kaksi kolmasosaa kroonisista selkäkivuista kärsivistä kärsii myös uniongelmista. Nukkumiseen kannattaa panostaa: hyvä sänky, patja ja tyyny - juuri itselle sopivan ergonomian löytäminen on tärkeää. Kipulääkkeen ottoajan optimointi illalla kannattaa huomioida ja testata tarvittaessa sen muuttamisen vaikutus. Hyvä kivun hoito parantaa myös unta, ja vastaavasti unettomuuden hoito lievittää myös kipuja. Syöminen, rauhoittuminen ja rentoutus illalla ennen nukkumaan menoa on tärkeää (loppulinkkien ensimmäisessä on mindfullness-menetelmän "nukkumaanmenoharjoitus", jota kannattaa kokeilla!). Joillakin auttaa huolien ja tekemättömien asioiden ylös kirjoittaminen, jotta ne eivät pyöri mielessä ja vaikeuta unta. Omalla kohdallani huonosti nukuttu yö merkitsee aina enemmän kipuja seuraavana päivänä.
 

Huomion kiinnittämien muualle ja apuvälineet tuovat apua kipuun


Huomion kiinnittäminen muualle on yksinkertaisimpia ja tehokkaimpia tapoja toimia kivun kanssa. Tätä opetetaan myös kipuklinikoilla ja muualla kivunhallinnasta puhuttaessa. Itse säilön ihania hetkiä jonnekin muistilokeroihin ja yritän vaikeana hetkenä muistella niitä. Valokuvat ovat myös hyvä tapa sukeltaa mielikuviin. Tämäkin vaatii joskus liikaa keskittymistä ja energiaa. Minulle on usein helpointa katsoa televisiosta jotakin, mikä ei vaadi keskittymistä. Näitä keinoja on tietysti tuhansia: harrastukset, lukeminen, tv, mielikuvat, ystävien kanssa oleminen...
Apuvälineet rasittavat kuntien kukkaroa, mutta ovat monelle kipukroonikolle aarteita. Ne voivat mahdollistaa kotoa lähtemisen tai monen muuten mahdottoman asian tekemisen. Ne myös suoraan vähentävät selkeästi kipua. Koskaan ei apuvälineiden tuomaa hyötyä voida laskea rahassa. Tämänkin kyselyn tulos on jälleen yksi todiste siitä, miten tarpeellisia ne ovat. Niiden hankkimisen kannattaa panostaa. Apuvälineitä on laaja valikoima eri yrityksillä ja kunnatkin mielellään ottavat vastaan perusteltuja, selkeitä ehdotuksia. Kuntoutuslaitoksilla on erittäin hyvät tiedot apuvälineistä ja heidän suositukset ovat selkeitä dokumentteja toimittaa eteenpäin. Kannattaa kuunnella itseään ja mielummin käyttää aikaa valitsemiseen kuin ottaa kiireessä "suhteellisen hyvä" apuväline. Nurkkiin ei kannata ottaa pölyyntymään huonoja / epäsopivia välineitä. Kaikkia apuvälineitä kannattaa ensin kysyä kunnalta ennen kuin maksaa niitä omasta kukkarosta.

 

Henkinen tuki koetaan myös tärkeäksi, sitten tärkeysjärjestyksessä ovat lääkkeet, kylmä/kuumahoidot ja rentoutus


Henkisen tuen koetaan vahvasti vaikuttavan itse kipuun. Puolison ja muiden tuki oli yksi tärkeimmistä avuista kipuhetkinä. Ne, kenellä on lapsia, kertovat lasten auttavan, samoin lemmikkien omistajat eläinten. Tämä varmaankin liittyy osittain huomion siirtämiseen muualle ja myös mielihyvähormonin, oksitosiinin, eritykseen koskettaessa. Joillekin auttaa hengellisyys. 
Kosketus vaikuttaa siis kipuun, mitä selitetään osittain oksitosiinin erityksellä. Kosketuksen aikaansaamat hermoimpulssit sivuuttavat kivun aiheuttamat impulssit. Kovaa kipua kosketus ei poista, mutta se rauhoittaa ja tuo myönteisiä tunteita vaikeina kipuhetkinä. Kädestä pitämisellä ja/tai silittelemisellä voi olla suuri vaikutus. Kulttuurissamme ja hoitotyössä kosketuksen merkitystä ei ole oivallettu täysin. Kannattaa kertoa läheisille haluaako kipuhetkellä kosketusta ja millä tavalla. Jotkut eivät halua ketään lähelleen ja joillakin kosketus jopa pahentaa kipua.

Kylmä/kuumahoidot toimivat monilla, minulle ovat ehdottomia. Kipualueelle käytän kylmäpakkauksia, enkä pärjäisi ilman! Kylmä turruttaa kivun. Vaikka vaikutus ei olisikaan pitkä, olen saanut niistä huomattavan avun ilman lääkettä. Jännittyneille lihaksille tarjoilen lämpöä. Kylmän ja kuuman yhdistäminen vuorotellen on myös kokeilemisen arvoista.
 
Yllättävättävästi lääkkeet eivät ole tässä listassa suinkaan korkeimmalla sijalla. Alle 40% henkilöistä kokivat niistä olevan paljon hyötyä. Kuitenkin yleinen käsitys on, että lääkkeet ovat ensimmäinen keino. Lääkkeitä ei saa "pihdata" silloin kun niitä tarvitaan, mutta sairaaloissakin osastoilla voitaisiin kertoa muista menetelmistä ja opettaa niitä niille, keille ne ovat vieraita. Esimerkiksi yksinkertaista kylmäpakkausta täytyy ymmärtää pyytää (ja hoksata, että sairaaloissa on niitä).
Monille lääkkeettömät keinot toimivat lääkkeiden kanssa, harva pärjää ilman. Mielestäni lääkkeiden käyttämisestä ei pidä syyllistää itseään (kun käyttää niitä ohjeen mukaan, eri asia on ongelmakäyttäjät), lisästressi pahentaa haastavaa tilannetta entisestään.
Toiset jättävät välillä lääkkeet pois ja ottavat sen sijaan esimerkiksi hiukan viiniä ja sen tuoma rentoutus auttaa heille kipuun. Luonnollisesti alkoholin ja lääkkeiden mahdollisessa yhdistämisessä on oltava tarkka ja alkoholin määrä ei saisi nousta. On myös muistettava, että kipu on myös varoitussignaali ja että alkoholi huonontaa esimerkiksi tasapainoa - onnettomuusriski voi kasvaa.
 

Omissa kivun lievityskeinoissa tärkeimpiä olivat harrastukset, kuten luonto, musiikki  ja taideterapia sekä stressin välttäminen, nauru ja henkinen hyvinvointi


Lisäksi hengitysharjoitukset, uinti ja itsensä lämpimänä pitäminen ovat monelle kivunhallinnassa tärkeitä. Itse olen huomannut, että erityisesti kostealla säällä villavaate auttaa. Hengitysharjoituksia voi verrata meditaatioon.
Kivun hyväksyminen auttaa asiaa huomattavasti! Tämä tuli esiin myös vastauksissa ja voi kuulostaa "hullulta kipulääkkeeltä", mutta se on tärkeimpiä asioita. Kivun voimakkuuteen ei välttämättä kiinnitä niin paljon huomiota, kun koko ajan ei ole "valppaana" taistelemassa vastaan. Ajattelin itse pitkään, että taisteleminen on ainoa keino selviytyä, mutta itse asiassa se ei ole. Kamppailussa ei voi voittaa ja kakkossija ei paljon lohduta. Kun asennoidumme siten, että kipu on osana elämää, halusimme tai emme, on sitä myös helpompi kohdata.
Useilla kivusta kärsivillä ihmisillä on harrastuksia, joiden kanssa kipu jää taustalle. Kipu voi tehdä jotkut harrastukset mahdottomiksi, mutta useimmat löytävät uusia tilalle. Ehkä ne ovat sellaisia, joita ei muuten olisi koskaan tullut kokeiltua ja sairaus voi tuoda mukanaan myös positiivisia vaikutuksia elämään!
Ilman huumoria moni ei tunne selviänsä. Naurun takana on ilo. Nauru rentouttaa ja hyvällä tuulella olevien potilaiden on todettu parantuvan nopeammin. Se parantaa verenkiertoa ja sen väitetään lievittävän kipua. Itse uskon tähän. Nauran itse etenkin jälkikäteen hassuille tapahtumille tai asioille, myös niille, jotka liittyvät kipuun tai sairastamiseen. Kipu ei ole pyhää. Joskus nauraessani ajattelen vain, miten ihanalta tuntuu nauraa! Yleisesti ottaen positiivisesti ajattelevat ihmiset kokevat selviytyvänsä helpommin kivusta.
Myös riemu kivun voittamisesta auttaa monia. Muistelen itse aina, että olen aina kipuhekistä ennenkin selvinnyt. Tämä on ehdoton selviytymiskeinoni. Jos oma usko on koetuksella, mieheni kertoo tämän minulle niin monta kertaa, kunnes olen valmis uskomaan sen.
Vertaisuki on suorastaan räjähtänyt internetin myötä ja se koetaan hyvin tärkeäksi. Netistä voi löytyä samalle asialle tietyn maan sisällä monta ryhmää, jokaiselle maalle oma ryhmä sekä kansainvälinen keskusteluryhmä, jossa voi vaihtaa ajatuksia niin paljon kuin haluaa. Emme ole ainoita, meitä on täällä monta, jotka kärsivät samasta sairaudesta tai kivuta. Tämä tieto usein myös auttaa kestämään paremmin.

Yhteisöllisyys liittyy vertaistukeenkin ja sen on todettu vähentävän kipua. Yhteisön tuki ja kuuluminen johonkin ovat merkityksellisiä asioita myös kivun kannalta. Tunne siitä, että selviää, eikä putoa jonnekin, on suurempi tiiviimmässä yhteisössä. Myös sellaisen yhteisön jäsenet auttavat helpommin toisiaan ja ovat tukena. Sosiaalisuudella on ihmisen psyykeeseen kaiken kaikkiaan suuri merkitys. Olemme osa jotain.
Suorituspakosta luopuminen oli mielenkiintoinen esille tullut asia kyselyssä. Kipupotilaat ovat usein sinnikkäitä ja itse olen aina ollut suorittaja. Tästä ajatuksesta luopuminen on ollut itselleni pitkä prosessi. Riitämme tällaisena kuin olemme. Voimme antaa itsellemme luvan vain olla. Se ei ole laiskuutta.
 

Kipu ja masennus

Kivun ja masennuksen välistä suhdetta on pohdittu ja tutkittu paljon.Tutkimuksissa on todettu, että masentunut kokee kivun voimakkaampana eli masennus lisää kipukokemusta.   Masennuksen esiintyvyys kipupotilailla on joissakin tutkimuksissa jopa sata prosenttia.  Koska kipu itsessään aiheuttaa masennusta, olemme usein noidankehässä. Kipua ja mieltä ei voi erottaa toisistaan ja molempia pitää hoitaa. Masennuksen hoitoon on paljon keinoja ja omat kivunhoitokeinot toimivat siinä myös. Riittävä kipulääkitys on mielestäni ehdottoman tärkeää toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja masennuksen välttämiseksi. Mahdollisen masennuksen tutkimiseen tai hoitoon kannattaa siis suhtautua avoimesti, koska myös se on kivun hoitoa.

Pienet ilot - suuri nautinto. Arjen pienet ihanat yksityiskohdat ilahduttavat ja pitävät hyvällä tuulella. Työkiireen loppuessa voi huomata uusia pieniä asioita arjessa tai oppia arvostamaan eri asioita uudella tavalla. Ehkä sitä voi kutsua osittain kiitollisuudeksi, ehkä iloksi tai onnellisuudeksi. Hyvä tapa huomata päivän pieniä iloja on listata illalla esimerkiksi kolme positiivista asiaa ko. päivästä. Vaikka kuinka pieniä asioita. Tämä auttaa myös huomaamaan, että kivusta huolimatta joka päivä tapahtuu jotain positiivista.
 
 
*******************************************************'*********************************************************


Esimerkkejä meditaatioharjoituksista tableteille ja puhelimiin:


https://itunes.apple.com/fi/app/mindfulness-app-leena-pennanen/id845020957?mt=8 (Leena Pennanen)

http://mindfulness-sivut.fi/tuotteet/mobiilisovellus/ (Mika Rantakeisu)

http://www.tietoisuudentaito.fi/

https://itunes.apple.com/us/app/mindfulness-daily/id701112447?mt=8 (englanninkielinen)

Lähteitä ja lisätietoa:


Mindfullness ja univaikeudet (sisältää pienen harjoituksen)
http://mindfulness-sivut.fi/mindfulness-univaikeudet/

Nykyään kaikki puhuvat mindfulnessmenetelmästä, jonka pitäisi vähentää stressiä ja kiireen tunnetta. Miten tämä pikameditaatio oikein toimii? IS testasi.
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288728374246.html


Halaa itsesi rauhalliseksi!
http://www.iltalehti.fi/terveys/200707026249635_tr.shtml


Terveyskirjasto - Kipu ja masennus
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kha00056

Ylimääräinen uni tehoaa kipuun paremmin kuin lääkkeet
http://www.terve.fi/kipu/ylimaarainen-uni-tehoaa-kipuun-paremmin-kuin-laakkeet

Auttaako kännykkäsovellus löytämään sisäisen rauhan?
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/auttaako_kannykkasovellus_loytamaan_sisaisen_rauhan

http://www.self-compassion.org/

Kabat-Zinn, Jon , Tietoinen läsnäolo maailmassa, Basam books Oy, Helsinki 2010

Kabat-Zinn, Jon:  Täyttä elämää : kehon ja mielen yhteistyö stressin, kivun ja sairauksien hoidossa, Helsinki : Basam Books, 2007 ([Juva] : WS Bookwell)   

Lindfors Pirjo, Tutkimuksia, kokemuksia ja ajatuksia yhteisöllisyyden terveysvaikutuksista, Psykoterapia (2007), 25(1), 21-37

Morris, Desmund: Intimate Behaviour: A Zoologist's Classic Study of Human Intimacy, 1997 by Kodansha
Granström, Veikko : Kipu ja mieli, Edita Publishing Oy 2010

Neff, Kristin, Ph.D, Self-compassion, Released by William Morrow, 2011

Moberg, Kerstin Uvnäs: Rauhoittava kosketus, Edita 1997



 



perjantai 19. syyskuuta 2014

Potilastietojärjestelmä Apotti - vuosikymmeniä myöhässä, torso jo syntyessään?


HS kertoi 16.9. HUS:n alueen potilasjärjestelmä Apotista, jonka kustannukset ovat uutta lastensairaalaa suuremmat.



It-järjestelmät ovat kehittyneet ja ottaneet pitkään jättiharppauksia eteenpäin. Yritykset ovat jo usean vuosikymmenen ajan heränneet tilanteeseen, jossa kymmenet, ehkä sadat, tietojärjestelmät on haudattu ja korvattu yhdellä tai muutamalla uudella. Tämä muutosprosessi on aina massiivinen, vanhat tiedot pitää saada uuteen ja henkilökunta kouluttaa. Se voi sitouttaa yrityksessä järjestelmätoimittajan lisäksi omaa henkilökuntaa yksinomaan tähän työhön pitkäksikin aikaa. Samaan aikaan liiketoiminnan pitää pystyä pyörimään ennallaan. 
Yritys sitoutuu järjestämätoimittajaan, minkä vuoksi luotettavat, usein suurimmat ja "parhaimmat", järjestelmien tarjoajat ovat säilyneet ja porskuttavat. He ovat toimittajan valintatilanteessa pystyneet tarjoamaan sitä, mitä yritykset tarvitsevat tänä päivänä. Huomioon on otettava myös, mitä järjestelmiä asiakasyrityksen tavarantoimittajat ja muut yhteistyökumppanit käyttävät ja miten järjestelmän tai järjestelmien valinta mahdollisesti helpottaa yhteistyötä.
Minkälaiseen järjestämätoimittajaan julkinen sektori voi sitoutua? Mitä jos yritys lopettaa toimintansa? Miksi taas puhutaan vain HUS:n alueen järjestelmästä, josta jopa suuri Espoo on irtisanoutunut? 
HUS:ssa kerrotaan olevan jopa yli 260 järjestelmää. Tämä ei sinänsä ole hämmästyttävä luku noin suuressa ja ilmeisen pirstoutuneessa organisaatiossa. Tällainen tilanne oli tavallista arkipäivää yritysmaailmassa aikanaan. Hämmästyttävää on siis se, että tilanteessa ollaan tänä päivänä.

Artikkelissa ei kerrota, miten tämä on yhteydessä valtakunnalliseen kanta.fi -järjestelmään, jonka massiivisessa kehitystyössä ollaan päästy sille tasolle, että jo monissa kunnissa potilaat näkevät itse ovat sairaskertomuksensa ja laboratoriovastauksensa. Apotin yksi suuri etu (ja haste) on se, että se yhdistää sosiaalipuolen tiedot terveystietoihin, joka auttaa paljon esimerkiksi päihdetyötä.
Julkisen sektorin (valtion) olisi pitänyt kauan sitten viheltää peli poikki ja estää kaikkia kuntia hankkimasta yhtään uutta järjestelmää ja sitouttaa heidät uuteen, valtion laajuiseen, järjestelmään. Jos jälleen olemme tilanteessa, jossa jokin alue kehittää omaansa, ja jopa alueen sisällä kaikki eivät ole siinä mukana, olemme ojasta aallikossa. HUS:n sisällä oleva järjestelmä ilman Espoon mukana oloa on torso heti alun alkaen. 
Kun hoitohenkilökunnasta on pulaa (ja tulevaisuudessa vielä enemmän), pitäisi tehdä kaikki, jotta hoitohenkilökunnan aikaa vapautuisi mahdollisimman paljon hoitotyöhön. Järjestelmien käyttämiseen käytetty aika pitäisi minimoida. 
Mitä me veronmaksajat saamme tällä 335-430 miljoonalla eurolla?

perjantai 29. elokuuta 2014

Unohdettu potilas

Soittoaika lääkärille. "Lääkäri soittaa päivän aikana", lukee paperissa. Kyseisenä päivänä fysioterapiassa selitän terapeutille, että puhelimeni on valitettavasti pidettävä päällä lääkärin soittoajan vuoksi. Fysioterapiamme ei keskeydy. Puhelin ei soi.

Terveyskeskuslääkäri sanoi neljä kuukautta sitten laittavansa lähetteen erikoissairaanhoitoon. Neljän puhelun jälkeen selviää, ettei lähete mennyt koskaan perille.

Kysyn päivystyksessä laboratoriokokeiden vastauksia. "Jos niissä jotain olisi, se olisi jo kerrottu", minulle sanotaan kylmästi ja nopeasti vilkaisematta tietokonetta, joka pitää sisällään juuri sen tiedonmurusen. Kahden viikon päästä lääkäri ihmettelee, miksen ole saanut hoitoa laboratoriokokeiss näkyvään tulehdukseen.

Tärkeä sairaskertomuksessa oleva teksti löytyy koneelta ja sairaskertomuksen jakelukohdassa mainitaan potilas. Puhelimessa kerrotaan, että paperit postitetaan jakelukohdassa olevan tiedon mukaan ja olen jakelulistalla. Minulla oli todella tarve tekstille, mutta ehkä sitä postittavalla on ollut tärkeämpää tekemistä. Kotiin asti paperi ei saavu. Mieheni hake sen. 

Tilaan ilmaisjakelutarvikkeita, kun edelliset ovat melkein loppu. Minulle luvataan soittaa, kun ne ovat tulleet. Viimeisiä viedään ja soittoa ei kuulu, kuukausi sen jälkeen kun tarvikkeiden piti tulla.

Odotan postia joka päivä. Lääkkeeni on juuri lopussa ja resepti on tulossa postissa. Niin minulle luvattiin. Lääke pääsee loppumaan.

Olen unohdettu potilas. Minulla oletetaan olevan aikaa ja energiaa hoitaa asioita kahteen tai kolmeen kertaan. Soittopyyntöihin ei tarvitse vastata, koska epätoivoinen potilas soittaa uudelleen. Entä jos ei soita? Entä jos potilas kyllästyy ja päättää itsekin unohtaa itsensä? Lakkaa soittamasta kaksi tai kolme kertaa? Unohtaa, mitkä laboratoriovastaukset on saamatta, mille erikoislääkärille piti päästä? Tai ei voi suorittaa kotona hoitoja  ja mittauksia, kun välineitä ei ole? 

Sairaus vie voimat. Muisti ei toimi. Kuka ottaa kopin unohdetusta potilaasta? 

Onneksi vielä jaksan ja muistan. Ainakin osan.

maanantai 25. elokuuta 2014

Kipu ja mieli - erottamaton kaksikko (Kirja-arvostelu: Veikko Granström, Kipu ja mieli)


VEIKKO GRANSTRÖM: KIPU JA MIELI (Edita Publishing Oy 2010)

Veikko Granströmin uusi opas ”Kipu ja mieli” (Edita Publishing Oy 2010) tarjoaa kivusta kärsiville, heidän läheisilleen ja terveydenhuollon ammattilaisille tuoreita näkökulmia kivun ja mielen yhteyteen. Kivun ja masennuksen yhteydestä on kirjoitettu ja puhuttu paljon, mutta tämä kirja käsittelee mieltä laajemmin. Se kertoo kivun ja mielen fysiologisesta taustasta tekemättä kirjasta kuitenkaan liian teoreettista. Granström on tavoittanut hyvin kipupotilaan arkeen ja mieleen vaikuttavia seikkoja. Kirjassa on myös hyvin valittuja esimerkkitapauksia ja sopivan lyhyenä se tarjoaa hyvän yleiskatsauksen laajaan aiheeseen.

Kirja antaa kipupotilaiden kanssa työskenteleville kokonaisvaltaisen kuvan kipupotilaan elämästä. Kivusta kärsivälle tärkeää on tietää, ettei kipua voi kuvitella, eikä itse tuottaa, vaan kipu on aina lähtöisin elimistös-sä tapahtuvista muutoksista. Kipupotilaalle arvokasta informaatiota on myös se, miten diagnoosi tehdään ja mitä eri diagnoosit tarkoittavat. Kirja käy läpi syitä ja tilanteita, joissa kipupotilaasta pyydetään psykiatrin konsultaatio, mikä saattaa helposti aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion potilaassa. Myös masennuslääk-keiden käyttö kivun hoidossa on selitetty.

Psykiatrin näkökulma ja kirjoittajan pitkä kokemus käyvät ilmi kirjassa alusta loppuun. Suuret elämän-muutokset ja niiden vaikeus sekä kipujen aiheuttamat tunteet on osattu ottaa hyvin huomioon, vaikkakin suhteellisen pintapuolisesti. Viime aikoina paljon esillä ollutta unettomuutta ja sen hoitoa on myös käsitelty kipupotilaan kannalta. Kirjassa on hyvin oivallettu, että kipupotilaalle tuttu unettomuus voi saada hyvin suuret mittasuhteet.

Kirja tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia kivun ja kärsimyksen käsittelystä erikseen. Kärsimyksen käsittelyyn annetaan neuvoja ja korostetaan, että kipupotilas voi olla iloinen kivusta huolimatta. Lääkkeettömät keinot, kuten meditaatio ja jooga, käsitellään hyvin, jopa pienellä meditaatio-ohjeella höystettynä. Kipupotilaan aktiivista roolia kivun hoidossa ei voi varmaan koskaan korostaa liikaa ja tämä näkyy potilaiden kertomuk-sissakin. Yksin asuvien kipupotilaiden kivun aiheuttamia uusia elämäntilanteita ei juuri , tuoda esiin, mutta perheellisen muutokset arkeen kuvataan paremmin.

Voiko siis kipua ja mieltä erottaa ja käsitellä erikseen? Kirja tarjoaa jo fysiologiselta kannalta ehdottoman vastauksen, joka on ei. Kirja auttaa ymmärtämään, miten nämä kaksi ovat niin toisiinsa kietoutuneita, että niiden yhteyden ymmärtäminen auttaa potilasta parhaiten. Kirja on hyvin helppo- ja nopealukuinen, vaikka pintaraapaisut suuriin asioihin välillä häiritsevät. Krooninen kipu pakottaa usein suuriinkin elämänmuutok-siin ja kirjan lopussa tämä on positiivisesti todettu olevan mahdollisuus.

 


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Oman onnensa seppä - vai ei kuitenkaan?

Luin mielenkiintoisen pienen artikkelin aiheesta / sanonnasta "Olet oman onnesi seppä". Tämä on aina ollut mottoni, kuten varmaan monen muun. Artikkelissa tuotiin mielenkiintoinen seikka esiinjos uskot noin, uskot myös että olet oman onnettomuutesi seppä. Eli aiheutat myös pahat asiat elämässäsi, kuten sairauden. 

Tähän en ole ikinä uskonut, enkä ole ajatellut tuon viisauden sisältävän myös tämän kääntöpuolen. Artikkelissa todettiin, että pitäisi sanoa: "Olet oman asenteesi seppä. Vaikuta siihen mihin voit. Muun voit ainoastaan hyväksyä". 

Sairaus ei ole koskaan oma syy. Tätä täytyy takoa niin kauan että se todella on takaraivossa. Sairautta ei tarvitse pyytää anteeksi tai hävetä.

Jatkuva vertailu terveisiin tai omiin terveempiin aikoihin syö meitä ja vie energiaa. Luonnollisesti vanhat muistot ovat mielessä ja kaipaamme niitä. Haikeus tulee ongelmaksi, jos se haittaa nykyisen tilan hyväksymistä. Usein emme voi tehdä nykyiselle tilanteellemme muuta kuin hyväksyä se.

Mottoni on nyt : "Valinnoillani vaikutan siihen, mihin voin vaikuttaa. Muu tulee mistä tulee ja se pitää vaan hyväksyä." Ehkä olen ajatellut noin, mutta en ole tullut ajatelleksi....


Iloa, optimismia - Tony Dunderfelt: Ilon psykologia

Lukiessani Tony Dunderfeltin Ilon psykologia -kirjaa kiinnitin huomiota moneen asiaan. Olen tässä ottanut esiin joitakin asioita, jotka tuntuivat tärkeiltä ja liittänyt myös omia ajatuksiani.

Sairaana saatamme helposti sortua mutta -lauseisiin omissa ajatuksissamme tai muille puhuessamme. "Ulkona paistaa aurinko, mutta minua todella särkee." On totta, että kipu on kova, mutta emme voi sille mitään. Ehkä tahdomme kertoa kivustamme muille, mutta itsellemme voimme yrittää positiivisempaa ajattelua. "Ulkona paistaa aurinko ja kipuni on pienempi kuin eilen." 

Elämässä on aina mahdollisuuksia. Luomme omia asenteitamme ja määrittelemme, miten käytämme sisäiset voimavarat. "Tänään en saanut mitään aikaiseksi, mutta huomenna saan"-tyyppinen asenne tuo esiin itsessä olevia mahdollisuuksia. Ole ystävä itsesi kanssa.

Dunderfelt kuvaa negatiivisia tunteita esteeksi nähdä kaikkia mahdollisuuksia ja positiivia psyykkeen ilmoitukseksi, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Negatiivinen tunne on heräte siitä, että emme ole saavuttamassa tavoitettamme.

Ihmisillä on tapana yliarvioida sitä, miten vaikeaa heillä tulee olemaan jonkun vastoinkäymisen jälkeen. Saatamme ajatella tietyn vastoinkäymisen seurauksia liian synkäksi. Tai että tiettyä vastoinkäymistä seuraa aina tietty negatiivinen asia. Saatamme myös pyrkiä täydellisyyteen, välillä huomaamattomasti. Jonkin oireen saatamme myös automaattisesti ajatella tarkoittavan pahinta mahdollista. 

Dunderfelt neuvoo myös esimerkiksi yksinkertaisesti puristamaan käsiä nyrkkiin ja jännittämään kehoa. Samalla ajatellen, miten vaikeaa on ja irti päästäessä ja ulos hengittäessä annetaan vaikeiden asioiden valua pois.

Eri tilanteissa voit miettiä mitä ystäväsi sanoisi sinulle? Vaikeissa tilanteissa saisit  rohkaisua, myötätuntoa... Itseä saattaa jopa vihata pahana aikana. Ajatukset voivat kulkea samaa rataa "En saa mitään aikaan" jne. "Jos tänään on huono päivä, niin huomennakin on." Mutta tarvitseeko olla?

Useat aiemmin paljon iloa tuottaneet asiat muuttuvat arkipäiväiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Katso sellaista esinettä, joka on tuottanut iloa tai joka sisältää hyviä muistoja, muistele asiaa ja yritä saada vanha ilo tai onnellisuus heräämään.

Ehkä vaikeudet tuovat mukanaan myös mahdollisuuksia? Tai ehkä suljemme pois mahdollisuuksia? Matkaa negatiivisesta kohti positiivisuutta - mitä kiinnostuksen kohteita sinulla on elämässä? Pystytkö vaikka haalimaan niitä menneisyydestä?  Tai katso tulevaisuuteen, mitä haluat tulevaisuudelta? Mikä ärsyttää nyt - miten päästä siitä eroon? Mitä haluat saada aikaan ?

Kirjoita illalla muistiin päivän aikana tapahtuneita mukavia asioita (muisteleminenkin riittää). Luonnollinen hyvä elämässä. Tapahtuneita ihmeitä. On hienoa pystyä näkemään pieniä asioita ihmeinä. 

___________

Tony Dunderdelt, Ilon psykologia, PS-kustannus 2010

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tiedot potilaan ulottuville helposti - vihdoin!

Voiko Suomessa kroonisesti sairas hoitaa asioitaan ilman tietokonetta, puhelinkuluja, sähköpostia, kopiokonetta, paperia, nitojaa, mappeja jne? Ei voi. Paperia kertyy uskomaton määrä. Vaikka tiedon pitäisi siirtyä, aina tuntuu, että pitää kuljettaa jotain tietoa lääkäriin mennessä. Ja itsellä pitää kaikki paperit. Loputtomat hakemukset ja oikeiden liitteiden saaminen ja kopioiminen ja lähettäminen aikataulussa on monille hyvin haasteellista.

Jotkut poliklinikat ja sairaalan osastot lähettävät tekstejä ja epikriisejä automaattisesti. Jos et näitä saa etkä pyydä, et ikinä tiedä mitä sinusta on kirjoitettu. Ja kuitenkin se tieto voi vaikuttaa kokonaishoitoosi kaikissa paikoissa, joissa se näkyy. Jatkuva soittelu tekstien perään (ottaen huomioon eri soittoajat, jotka pitäisi täsmätä oman aikataulun, väsymyksen, kipukohtausten ym kanssa) on RASKASTA. TOSI raskasta.

Pian potilas voi nähdä omat tietonsa sähköisestä arkistosta. Nyt tuleva uudistus on mielestäni potilaan kannalta hyvin tärkeä ja suuri. Se energia, mitä käytämme jatkuvasti paperien metsästämiseen, tekstien sisällön arvailuun, kopioimiseen ja kaikkeen tähän liittyvään, vähenee huomattavasti uudistuksen myötä. Uudistuksessa potilas pääsee tarkastelemaan kaikkia tietojaan ja tekstejään itse 

Toivottavasti kaikki tekstit ja laboratoriotulokset saadaan ohjelmasta helposti ja siten, että myös tulostusominaisuudet ovat hyvät. Nyt potilas vie sairaanhoitopiiriltä toiselle ja julkiselta yksityiselle kopioita, kopioiden kopioita, kunnes muste on huonojen kopioiden jäljiltä niin heikkoa ettei siitä saa selvää. 

Potilaalla on oikeus kaikkiin tietoihinsa ja toivottavasti tämä vihdoin helposti on mahdollista. Toivottavasti myös artikkelissa mainittu tekstien selkeytyminen toteutuu.

http://yle.fi/uutiset/mita_laakari_minusta_kirjoittikaan__potilas_voi_pian_tarkastaa_tietonsa_itse_sahkoisesta_arkistosta/7238108




tiistai 15. heinäkuuta 2014

Opiaatit - vihollisia vai pelastus?

Antti Mikkosen kirjoitus Helsingin Sanomissa 9.7.2014 on poikinut somessa ja muussa mediassa mielipiteiden ryöpyn. Eikä syyttä.

Kipulääkitys on kipukroonikolle hyvin henkilökohtainen asia. Hänen elämänlaatu ja mahdollisuus suhteellisen normaaliin elämään riippuvat siitä.  On tietysti paljon lääkkettömiä keinoja, mutta ne harvalla yksin riittävät.


On helppo kritisoida potilasta lääkkeiden käytöstä,  mutta tilalle on tuskin tarjota muuta. Opiaattien käyttäjillä on lähes poikkeuksetta kokeiltu tai on käytössä psyykelääkkeet kipukynnystä nostamassa tai kipuun liittyvän masennuksen hoidossa.


Usein opiaattien käyttäjä saa lääkäreiltä negatiivista palautetta lääkkeiden käytöstä.  Kaikki eivät suostu kirjoittamaan tai uusimaan niitä. Kuten yksi lääkäri kirjoitti Helsingin Sanomien mielipideosastolla, lääkäriltä vaaditaan tänä päivänä rohkeutta, jos hän niitä kirjoittaa. 


Uskon, että hyvin harva kivusta kärsivä käyttää näitä päihdetarkoituksessa. Lääkkeiden vaikutus kivun poiston lisäksi on ikävä. On totta, että ne koukuttavat. Jotkut joutuvat käyttämään niitä jatkuvasti, mutta kaikki eivät edes käytä niitä säännöllisesti vaan selvitäkseen niistä helvetillisistä hetkistä, joita kipu voi pahimmillaan tuoda. Silti hekin saavat syytökset ja narkkarin maineen. Kun tämä "maine" on jollain tavoin tuotu esiin sairaskertomuksissa, kaikki lääkärit vaivaan katsomatta saattavat katsoa asiakseen huomautta asiasta. Tämä on kivusta kärsivälle hyvinkin raskasta. 


Kipupolille ei moni pääse. Yllättävää on, että monen lähete palautuu saatesanoin "ei opiaatteja". Lähettävän lääkärin vastaanotolla on epätietoisen potilaan lisäksi epätietoinen lääkäri.


Opiaateilla on paljon huonoja sivuvaikutuksia. Niin on kaikilla lääkkeillä. Aina on punnittava hyöty ja haitat - miten vaakakuppi asettuu. Eikä ainoastaan lääkärin, vaan myös potilaan mielestä. Jossain sanotaan hienosti, että hoidosta päätetään yhdessä. Laissa puhutaan yhteisymmärryksestä. Mielestäni jokaisella on oikeus mahdollisimman hyvään elämään.




http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Siisti koti vai kivuttomampi olo?

Luin artikkelin, jossa erilaiset naiset kertoivat kokemuksiaan ja tapojaan kodin siisteyden suhteen. Jotkut sanoivat, että siivoaminen ja leipominen ovat terapeuttista, ja sinä aikana voi tehdä vaativaakin ajatustyötä. Joidenkin mielestä nainen ei voi saamaan aikaan tehdä vaativaa työtä, hoitaa lapsia ja pitää kodin puhtaana. Jostakin pitää tinkiä. Ja se on puhtaus.

Kun jäin töistä kotiin (=sairauslomalle ja myöhemmin työkyvyttömyyseläkkeelle), ajattelin,  että kodin on oltava aina siisti, ruoka tehtynä ja kaikki hoidettu, koska olen KAIKET PÄIVÄT KOTONA. Olisihan outoa, etten saisi mitään aikaiseksi. LAISKA. SAAMATON. Mitä ihmiset ajattelisivat? Ajattelin sitä, mitä muut ajattelisivat, mutta ongelma oli myös se, miten itse sopeudun siihen, etten saa mitään "konkreettista" aikaan. Olenhan VAIN KOTONA.

Jos tuli vieraita, oli tämä erityisen tärkeää. Kodin piti olla todella siisti ja ruuan hyvää. Vieraille esitin vielä mahdollisimman kivutonta, sairastaminen hävetti. Minä, parhaassa työiässä oleva olin vaan kotona, ENKÄ TEHNYT MITÄÄN.

Sairasloma on väärä sana. Sairastaminen on kokopäivätyötä. Minulla ei ole lapsia, eikä enää uraa työelämän kannalta. Mutta minulla on itseni, josta pitää huolta ja omat tärkeät asiat ja ihmiset. Vajaakuntoinen, hoidon tarpeessa oleva ruumis ja mieli.

Onko kotini nykyisin siisti? Olen sopeutunut osin pakostakin tilanteeseen, mutta edelleen minua häiritsee sotku. Olen toivoton tapaus. Luojan kiitos avustajista! Silti edelleen yritän itse liikaa. Ja se kostautuu. Mutta voi sitä riemua, kun näen siistin kohdan, jonka olen ITSE siivonnut!!!!

Kesällä olen ilman avustajia veneessä (veneilen sisulla niin kauan kun veneeseen pääsen hyvänä hetkenä). Yritän tehdä siedätyshoitoa. Katson pölyä tekemättä sille mitään. Ja onnittelen itseäni.

Siivoushetki vaatii lepoa etukäteen ja jälkikäteen. Parhaimmillaan se on hyötyliikuntaa, pahimmillaan pilaa pävän jos ei toisenkin. Eikä vain minun. Olen silloin täysin hoidettava sänkypotilas. 

Uudet avustajat tai sijaiset vaativat mielestäni etukäteissiivousta. Hävettää päästää heitä likaiseen kotiin. Mieheni ja mieleni sanovat, että juuri sen vuoksi tarvitsen avustajan, kun EN voi siivota, mutta silti yritän. Kerran sanoin sijaiselle häpeillen, että täällä on kauhea kaaos. Hän katsoi keittiötä inhoten ja sanoi: "Niin on!". Mutta aloitti siivoamisen ja minä menin lepäämään. Toiseen huoneeseen, omaan rauhaan. Häpeillen, ainakin vähän.

Joidenkin avustajien kanssa on kodinhoidossa ollut omat haasteensa, kun jokainen pieni kodinhoidon askare on pitänyt erikseen pyytää. Oma energia ei riitä tähän selittämiseen ja teen itse. Ja kärsin...

Kun mieheni ripustaa pyykit, haluan ripustaa ne uudelleen. Ripustan, jos pystyn ja jos pääsen loppuun asti ilman että hänen pitää hakea minut pyörätuolilla pois, kun en pysty liikkumaan. Eihän pyykit VOI olla (minun mielestäni) väärällä tavalla ripustettuina! Nehän jäävät ryppysiksi (vaikka avustaja silittäisikin ne, jos ne oikeasti sattuisivat jäämään ryppyisiksi). Ne näyttävät väärin ripustetuilta. "Huutavat" uudelleen ripustamista.

Haikeana muistelen, kun pystyin tekemään itse kaikki siivousaskareet. Kun pystyin imuroimaan silloin, kun minusta oli tarve. Ripustamaan ja silittämään lakanat! 

Rakastan oma-aloitteisia avustajia, jotka siivoavat heti kun havaitsevat sen tarvetta. Ovat ahkeria. Ymmärtävät, että vaikka näyttäisi joskus siltä että itse pystyn, niin EN PYSTY.

Ehkä se päivä koittaa jolloin siedätyshoito toimii joka paikassa ja opin läksyni. Hoitamaan itseäni.






sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ajatukseni eivät ole totta!

Kaikki, mitä mielessä liikkuu, eivät ole oikein ja totta! Miksi tätä jankutetaan psykologiassa? Koska vaikka tämän olisi kuullut, se unohtuu helposti. Itseltäni ainakin jatkuvasti. Saamme muilta vastakaikua tai vahvistusta ajatuksillemme, mutta sekään ei tee niistä totta. Ne tuntuvat helposti ainoalta oikeilta todellisuuksilta ja nehän tavallaan ovat meidän todellisuutta. Mutta eivät totta. Monimutkaista?

Milä on totuus? Mistä tiedämme mikä on totta? Faktat ovat faktoja. Sen sijaan tunteet kuvaavat suhtautumista asiaan. Pahoja tunteita emme voi välttää ja ne pitää oppia hyväksymään. Oma paha tunne ei myöskään ole tarkkaan se, mitä on tapahtunut, eikä ennakoi tulevaa siten, kuin helposti ajattelemme. Kivussa tai muuten huonona hetkenä saatamme nähdä tulevaisuuden hyvinkin negatiivisena, mitä se ei usein ole. Tämä on luonnollista, mutta on tärkeää muistaa ajatusten rajallisuus! Ehkä voimme toimia toisin? 

Vedämme tunteiden perusteella liian nopeita johtopäätöksiä ja teemme ehkä nopeita ratkaisuja. Tämä on varmasti tuttua jokaiselle. Koska ajatukset ovat osa meitä, tuntuu vaikealta tehdä tilaa itsen ja ajatusten välille. Itse loukkaannun muille helposti, mutta en ole pitkävihainen. Loukkaantumisen hetkellä tai kipuisena maailmani on hyvin synkkä. Juuri tehdyt päätökset tuntuvat parin tunnin päästä naurettavilta. Maailma näyttää musta-valkoiselta, josta en harmaata löydä, vaikka tiedän sitä etsineeni sävyjä tuhansia kertoja.

Jos pystyy vaikeana hetkenä ajattelemaan yhtään selkeästi, pitäisi yrittää katsoa itseä välillä matkan päästä. Ikäänkuin tarkkailisimme esimerkiksi luontoa, voimme tarkkailla mielemme tapahtumia (tähän liittyen on olemassa hyvä harjoitus Suomen mielenterveysseuran sivuilla, linkki alla). Ei arvostellen, vaan toteamalla tilanne ja huomaamalla sen eri vivahteet. Itsensä jatkuva arvostelu syö voimavaramme hyvin äkkiä ja ajaa meitä negatiiviseen kierteeseen. Tässä voi miettiä, mitä joku ystävä tai muu läheinen sanoisi meille kyseisessä tilanteessa. Saisimme varmasti lohtua, ja miltä tilanne näyttäisi, kun katsoo sitä ulkopuolisin silmin?

Itse olen onnekas, koska minulla on puolisoni, joka on rakkaani, ystävä, lohduttaja, sparraaja, "perään katsoja", seuralainen.... Ja muita läheisiä. Ihmisiä, jotka välittävät. Kaikilla ei ole. Kuulin hiljattain, että kaikilla pitäisi olla neljä tukihenkilöä. En tosin tiedä tarkalleen, miten tukihenkilö määritellään. Ehkä sen voi itse määritellä.

Vaikeina päivinä ja pahimpina kipuhetkinä kuulen korvissani (ja usein konkreettisesti) puolisoni lempilauseen: "Huomenna on uusi päivä". Tämä yksinkertainen lause on kantanut minut monen hetken yli. Ajatusrata kulkee helposti suuntaan "Jos tänään on huono päivä, niin huomennakin on". Mutta tarvitseeko olla? Useinhaan näin ei käy. 

Välillä tuo puolisoni lauseen jankutus ärsyttää, mutta lause yksinkertaisuudessaan on ollut yllättävän toimiva. Tiedostan, että sen hetken ajatukseni eivät ole SE totuus. Ja että seuraavana päivänä ajattelen toisin ja pystyn katsomaan kaikkea uusin silmin, ehkä "välimatkan päästä". Ehkä maailmassa onkin harmaita sävyjä. Huomenna on uusi päivä.

Linkkejä:

Suomen mielenterveysseuran Oiva-harjoitukset: http://www.oivamieli.fi/dashboard.php

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Positiivisuushaaste

Sain minäkin sitten sen. Siis haasten Facebookissa listaamaan päivän positiivisia asioita.

Arkikuvahaasteessakin oli oma juttunsa, mutta tästä pidin enemmän. Herättää muistamaan positiivisuutta, kiinnittämään huomiota niihin pieniin asioihin, jotka tuottavat iloa, mutta saattavat jäädä vähäiselle huomiolle. Tai huomaamatta. Iloa tuottavat asiat muuttuvat helposti arkipäiväisiksi. 

Kun jäin pois töistä ja ajelin tapani mukaan tuttua reittiä, tällä kertaa ilman kiirettä ja työajatuksia, huomasin ensimmäisen kerran matkan varrella kauniin puun, johon en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Nyt ilahdun aina sen ohi mennessäni. Puu edustaa luontoa, pientä yksityiskohtaa, jonka säilön mieleeni mielikuvaksi huonoille hetkille. Tai iltasaduksi.

Kun joutuu miettimään listaa päivän iloista, tulee mieleen paljon sellaista, jota ei ehkä illalla muuten muistelisi. Itsestäni tuntuu, että asian positiivisuus kertaantuu, kun siitä kertoo jollekin. Ja mikä onkaan parempaa unilääkettä, kuin positiivisten asioiden muisteleminen! Saan aistihavainnot vahvasti mieleen, kun suljen illalla silmät ja keskityn. Tunnen kasvoillani auringon lämmön ja ympärilläni sen uskomattoman valon. Kesän itsestäänselvä asia :) Tämä kantaa läpi talven!

Muiden ihmisten positiivisten asioiden luetteloita on ollut hauska seurata. Jotkut listaavat asioita, joita ei tapahtunut (onnellisia siitä, että jokin negatiivinen asia ei tapahtunut), toisilla on "suuria asioita" ja toisilla "pieniä". Ikään kuin voisi arvata, kuka on joutunut miettimään niitä enemmän ja kenelle positiiviset asiat tulevat äkkiä mieleen.

Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, mutta on mahdotonta verrata, kenen päivässä on enemmän positiivisuutta. Ehkä hienointa on se, että ihminen, jonka päivä tuntuu kurjimmalta, keksii paljon positiivisia asioita päivästään. Sama asia voi olla toiselle positiivinen ja toiselle ei.

Positiivisuudesta jankutetaan paljon, eikä syyttä. Kukaan ei varmaankaan ole aina positiivinen ja "yltiöoptimisti" ja positiivisuuden painotus voi ärsyttää. Mutta siinä on pointtinsa. Elämä on mukavampaa, kun löytää positiivisia asioita päivän varrelta. 

Rankasta kipupäivästä on vaikea keksiä positiivisuutta. Toisaalta moni kokee, että kivun ja vastoinkäymisten kautta oppii arvostamaan ja näkemään positiivisesti monet asiat. Kipu ja sairastaminen on ehkä pienentänyt sosiaalista piiriä, mutta on saattanut tuoda uusia ystäviä. Työn loppuminen on rankkaa, mutta moni löytää sellaista tekemistä, mitä ei olisi muuten ehtinyt ja työn lisäksi jaksanut tehdä. Luonnollisesti se, mitä pystyy tekemään on aivan muuta kuin työelämässä. Rahan merkitys ja terveyden arvostus saattavat muuttua. 

Itselläni oli eilen järkyttävä kipupäivä ja erityisesti ilta. Siinä hetkessä en saanut positiivisia asioita mieleen. Yritin tehdä rentoutusharjoituksia, mutta pahimpana hetkenä siitäkään ei tullut mitään. Ainoa positiivinen asia, jonka keksin, oli se, että pahimmat hetket helpottavat ja erityisesti seuraava päivä on melkein varmasti parempi. Sekin oli pieni pisara positiivisuutta kaiken negatiivisuuden keskellä.

Jos positiivisia asioita elämässä laajemmin pitäisi luetella kun oli terveempi ja myöhemmin sairaampana, listat olisivat varmasti erilaiset. Ei ole oikeaa ja väärää positiivista asiaa, mutta on mielenkiintoista pohtia, mitä olisi aiemmin luetellut yleisesti positiivisuutena ja mitä nyt. Tai osaako tuohon edes vastata. 

Facebook-haaste voisi puolestani olla ikuinen.